voimala

Voimala

 

Hei sinä älykäs sohvaperuna! Haluatko virtaa elämääsi?

Voimala oli TV1:n kulttuurin ja elämäntapojen erikoisohjelma 2003-2012

Voimalan aiheet löytyivät moraalista, kulttuurista, hengestä ja lihasta. Voimalaa juonsivat ja toimittivat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

Yksi ohjelma kesti viisikymmentä minuuttia ja kotikatsomossa sähköä siihen kului saman verran kuin kuuteen teekupilliseen. Se oli halpa hinta kaikista niistä ajatuksista, ihmisistä ja oivalluksista, joita Voimalan jakeluverkosta irtosi. Voimalassa vieraili vuosien varrella kirjava joukko dosentteja, lennokkaita kirjailijoita, ahdistuneita pappeja, työn uuvuttamia kehäraakkeja ja yksi kuriton koira.

Juontaja-tuottajat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa perustivat Voimalan jo 2003 ja se oli 2012 asti tuotantoyhtiö Ikoni ja Indeksi Oy:n vahvin brändi.

Voimalan studiotunnelmia

galleria8
galleria7
galleria6
galleria5
galleria4
galleria3
galleria2
galleria1

Ohjelma-arkistot

Ohjelma-arkisto 2012

 

Voimala 17.4. Miksi vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi?

Mukana pastori Mari Leppänen, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig ja telogi Meri-Anna Hintsala.

Mikä on naisen paikka lestadiolaisyhteisössä? Pitkään kiistelty teema on noussut taas ajankohtaiseksi, kun vanhoillislestadiolainen Mari Leppänen otti pappisvihkimyksen. Hän itse toivoo, että naiset voisivat avoimesti ja turvallisesti nousta esiin yhteisön kantaaottavina jäseninä. Toisin kuin monet muut vanhoillislestadiolaiset naisteologit Mari Leppänen on halunnut pitää kiinni olasta uskonyhteisöstään. ”Se on hengellistä ilmaa jota hengitän”, hän sanoo. Mari Leppänen on ollut myös mukana Johanna Hurtigin käynnistämässä kirjaprojektissa Maijan tarina. (Kirjapaja 2012). Kirja kertoo vanhoillislestadiolaisesta Maijasta, joka joutui ensimmäisen kerran 9-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kun Maija ryhtyi aikuisena käsittelemään koteloituneita traumojaan, se oli vaikeaa. Tukea ei tullut edes omilta vanhemmilta, sisaruksilta, ei yhteisön puhujilta, jotka vetosivat anteeksiantoon, sen pitäisi sovittaa kaikki synnit. Sosiaalityön tutkija YTT Johanna Hurtig on tutkinut neljän vuoden ajan uskonnollista yhteisöä lapsuudessa koetun väkivallan toimintaympäristönä. Tutkija Meri-Anna Hintsala on perehtynyt vanhoillislestadiolaisiin verkkokeskusteluihin. Hän on nähnyt internetin runsaan keskustelukulttuurin voimaannuttavana mahdollisuutena. Kannanotot voivat olla rohkeita ja tabuja rikkovia. Ongelma on, jos keskustelu jää nimettömäksi eikä asioita koskaan nosteta yhteiseen päivänvaloon.


Voimala ti 27.3 klo 21.55.
Asiaa eläinrakkaudesta. Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika kelpaa vain syötynä? Mukana professori Seppo Turunen, kirjailija Tiina Raevaara. tutkija Helena Telkänranta ja toiminnanjohtaja Kati Pulli Animaliasta.
Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen kirjoittaa kirjassaan
Lemmikkielämää (Gaudeamus 2011), että Suomessa on aivan liikaa koiria ja
kissoja ”Pienillä toimenpiteillä Suomen 600 000 koiraa ja kissaa
vähenisivät vain pariin sataan tuhanteen.”  Seppo Turunen suosittelee
näiden tilalle vähään tyytyviä jyrsijöitä. Hän ihmettelee sitä, miksi
ihmisillä on niin tiivis lemmikkisuhde, kun he samalla ovat täysin
välinpitämättömiä muulle luonnolle.
Ihmisen ja eläimen suhde on muutenkin ristiriitainen. Samaan aikaan kun
Espanjasta pelastetuille ja rotukenneleissä jalostetuille koirille puetaan
niittifarkkuja ja töppösiä, niin karppaavat kaupunkilaiset vähät
välittävät siitä, millaisissa oloissa heidän lounaspihvinsä on kasvatettu.
Sika, lehmä ja koira ovat älykkyydeltään yhdenvertaisia, mutta yhä
edelleen emakot joutuvat viettämään puolet elämästään ahtaissa
porsitushäkeissä.
Mikä on maapallon kannalta oikeaa eläinsuojelua?  Onko nykyinen
lemmikkiharrastus pelkästään itsekästä luonnonvarojen haaskausta?
Ovatko eläinsuojelijat oikeassa, vaatiessaan kaikille eläimille
yhdenvertaista elinoikeutta? Tiina Raevaara sanoo kirjassaan Koiraksi ihmiselle(Teos 2011), että kaikesta huolimatta koirat ovat parhaimmillaan
ihmiselle toisen ihmisen vertaisia elämänkumppaneita. ”Koira on paljon
vanhempi elementti ihmisen kulttuurissa kuin vaikkapa kristinusko, ja
ehkäpä se ansaitsisi hieman nykyistä enemmän arvoa ja tunnustusta
kollektiivisessa muistissamme.”


VOIMALA Ti 20.3. klo 21.55

Äidin kasvattama poika.
Suhteestaan kertovat Kohta 18 -elokuvan tekijät, äiti Maarit Lalli ja
poika Henrik Mäki-Tanila. Mukana myös muusikko Tuure Kilpeläinen sekä
cembalisti Annamari Pölhö.
KOHTA 18 on elokuva viidestä 17-vuotiaasta helsinkiläispojasta.
Aikuisuutta uhoavat nuoret miehet uskovat, että täysi-ikäisyys on maaginen
portti omaan elämään.
Elokuvan syntyhistoria on poikkeuksellinen. Elokuvaohjaaja Maarit Lalli
oli huolissaan pojastaan, joka vietti yhä pidempiä aikoja kaupungilla
juhlimassa ja tuli kotiin milloin sattui.
Äiti pakotti pojan kotiarestiin, mutta samalla syntyi luova idea. Maarit
Lalli ehdotti pojalleen, että he käsikirjoittaisivat yhdessä elokuvan
täysi-ikäisyyttä odottavista pojista. Sattumalta poika, Henrik Mäki-Tanila
tuli mukaan myös näyttelijäksi.
Yksinhuoltajaäidin ja pojan perhe on varsin tavallinen kotitalous
nykypäivän Suomessa. Tässä mallissa äiti joutuu tekemään miehen työn
kasvattajana ja elättäjänä – kenties vielä elvyttämään isän ja pojan
etäistä suhdetta. Miten itsenäistyä kaikkivoivan äidin katseen alla? Miten
tasapainotella vapauden ja vastuun välissä, niin ettei äiti tukahduta
poikaa eikä toisaalta päästä tätä liian helpolla?
Poliitikot ja tukijat puhuvat innokkaasti syrjäytyneitten nuorten miesten
kasvavasta joukosta. Mikä on äidin paikka vähäosaisuuden,turvattomuuden ja
yhä ohenevan yhteisöllisyyden maailmassa? Toisaalta yksinhuoltajaäiti voi
olla myös se paras turva, jonka varassa pojasta kasvaa rakkauteen
kykenevä mies.
Muusikko Tuure Kilpeläinen on yksinhuoltajaäidin kasvattama poika.
”Isän lähdön jälkeen jouduimme muuttamaan lähiöön, ja lapsuuteni idylli
vaihtui hengailuun kerrostalojen kanavaverkkokellarikopeissa.”
Cembalisti Annamari Pölhö on kasvattanut kaksi melkein aikuista poikaa
yksinhuoltajana. ”Tärkeintä elämässäni ovat poikani, jotka ovat muuttaneet
arvojani kaikkein eniten.”

Voimala ti 13. 3 klo 21.55
Jooga – tie tasapainoon vai vakaviin vammoihin? Mukana
kirjailija Maria Peura, joogaopettaja Sami Alanen, mediatutkija ja joogaopettaja Liina Puustinen ja uskontotieteilijä Matti Rautaniemi.

On sanottu, että Suomessa on ehkä maailman eniten joogeja väkilukuun suhteutettuna. Suomen erityispiirre on se että juuri astangajooga on lisännyt suosiotaan jatkuvasti 1990-luvulta lähtien. Joogasta on tullut yleisesti hyväksytty itsestään huolta pitävän ihmisen harrastus. Jooga antaa lupauksen paremmasta elämästä: mieli rauhoittuu, verenpaine
tasaantuu ja selkä notkistuu. Joogan alalajeja on yhä enemmän: hot joogaa, iyengarjoogaa, hathajoogaa, bikramjoogaa, yinjoogaa ja rajajoogaa.  Samalla kun joogasta on tullut massojen lemmikkiliikuntaa, niin sen filosofinen yhteys idän lähteeseen on liuennut yhä kauemmaksi. Kun joogan pitäisi vapauttaa ihminen egon kahleista, niin lännen kaupallistunut
joogabisnes on kääntänytkin sen suorituskeskeiseksi yksilökamppailuksi. Maailman joogapiirejä ravisutti alkuvuodesta The New York Timesin artikkeli How Yoga Can Wreck Your Body. Siinä tuotiin esiin millaisia vaaroja joogan perusasanat voivat aiheuttaa huonokuntoiselle liian innokkaalle aloittelijalle. Myös ylös-alaiset asennot, kuten päällä seisonnat voivat aiheuttaa vakavia vammoja myös harjaantuneille joogaajalle. Artikkelissa kerrottiin myös guru-opettajista, jota pystyvät  opettamaan enää selälään maaten, koska vuosia kestänyt ankara treenaus on vammauttanut heidät. Miksi juuri jooga puhuttelee tämän ajan ihmistä? Millaisia kokemuksia kirjailija Maria Peuralla on intensiivisestä joogan harrastamisesta? Miksi mediatutkija Liina Puustinen on halunnut kouluttautua myös iyengarjooga-opettajaksi. Mitä tapahtui, kun Sami Alanen löysi budolajien jälkeen joogan? itä Matti Rautaniemi sai selville, kun hän teki uskontotieteen pro gradun astanga-harrastajien henkisistä ja hengellisistä pyrkimyksistä?

Voimala

Ti 6.3.  klo 21.55
Onko ihminen hyvä vai paha? Omasta edusta ja yhteisestä hyvästä keskustelevat professori Paul Lillrank, toimittaja Hanna Nikkanen,
akatemiatutkija Anne Birgitta Pessi ja varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.

Björn Wahlroos on nostattanut myrskyn toteamalla, että on roskaa väittää, että Suomesta olisi tulossa luokkayhteiskunta. Hän ei kiistä etteikö syrjäytyminen olisi ongelma, mutta syy-yhteydet nähdään väärin. Syrjäytymistä eniten aiheuttava kannustin on Wahlroosin mielestä työttömyysturvajärjestelmä. Wahlroosin ajatukset ovat herättäneet keskustelun yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä millaisen ihmiskäsityksen varaan meidän hyvinvointivaltiomme rakennetaan. Onko niin, että 1960-luvulta pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaali on tullut liian kalliiksi? Miten aito solidaarisuus ja oma etu suhtautuvat toisiinsa? Anne Birgitta Pessi on hyvinvointisosiologian ja kirkkososiologian dosentti, joka on pohdiskellut oman edun ja auttamisen välistä vaikeaa rajapintaa. Sosiobiologinen näkemys siitä, että ihminen viime kädessä tavoittelee ahneesti omaa etuaan on Pessin mielestä kuitenkin kyseenalainen väite. Hollantilainen käyttäytymisbiologi De Waal on vertaillut eläinten ja ihmisten sosiaalisia taitoja ja todennut, että jopa rotilla ja apinoilla on omatunnon taju. Professori Paul Lillrank toteaa syksyllä ilmestyneessä Maailmanparantaja-pamfletissaan (Eva 2011) että ”porvari ei ole yläpilvessä kulkeva maailmanparantaja vaan käytännöllisiä ratkaisuja tuottava maailman parantaja; toiveikas, ahkera, virheistään oppiva.” Toimittaja Hanna Nikkanen sai viime vuonna valtion tiedonjulkistamispalkinnon kirjastaan Viaton imperiumi (Like 2010) ja Euroopan komission journalistipalkinnon juttusarjastaan, jonka teemana oli syrjinnän ja köyhyyden välinen yhteys. Hän on myös mukana 29.2. perustetussa Laitos-ajatuspajassa, joka haluaa muuttaa suomalaista yhteiskuntaa järjestämällä tapahtumia, provosoimalla ja julkaisemalla pääkirjoituksia. Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi haluaa kannustaa naisia rohkeaan talousajatteluun. Vauras nainen on Terhin luoma käsite, ja hän sanoo, että ”äitien tekemä raha ja varallisuus ovat yhtä tärkeitä kuin isienkin”. Terhiä hämmästyttää se, että Suomessa taloudellista menestystä pidetään pahana, vaikka vaurastuminen on kenelle tahansa sallittava oikeus suojautua taloudellisilta takapakeilta.

Ti 28.2. klo 21.45 Köyhästä kotitalosta  maailmalle.

Sodan perinnöstä ja sukupolvien ketjusta puhuvat Saara Cantell, Veikko Sonninen, Raija Lehtinen ja historioitsija Ville Kivimäki

Saara Cantellin Tähtitaivas talon yllä tulee ensi-iltaan kuluvan viikon
perjantaina 2.3. Se kertoo kolmen naisen tarinan itäsuomalaisessa
maalaistalossa vuosina 1942, 1978 ja nykyajassa. Ohjaaja kertoo elokuvan
käsittelevän sitä, miten paljon äitien valinnat ja vaietut salaisuudet
säätelevät tyttärien elämää. Cantellin elokuvassa tapahtumat kiertyvät
sotavuosienin ympärille. Myös maalliskuun alussa ilmestyvässä Kauaksi
kotoa-teoksessa (toim. Anja Salokannel ja Kaija Valkonen, Kirjapaja 2012)
saavat äänen sotasukupolven jälkeläiset. He ovat ponnistaneet maailmalle
vaatimattomista lähtökohdista ja suhteet vanhempiin ovat olleet yleensä
ankarat. ”Vanhempieni kohtaama korkein virkamies oli Kosken kunnan
asutusneuvoja”, muistelee entinen Suomen Kirjasäätiön asiamies Veikko
Sonninen lapsuudenkotinsa puutteen määrittämää niukkuutta.  Suomen kielen lehtori Raija Lehtinen kertoo siitä, millaista oli elää Pihtiputaan mökissä työteliään äidin kasvattamana mallityttönä isän  työskennellessä Helsingissä.
Siirtyykö vaurioitunut sukupolvien ketju  edelleen seuraavalle
sukupolvelle? Miesten vuosien mittainen poissaolo langetti äideille ja
lapsille työtaakan. Historioitsija Ville Kivimäki on todennut, että
sotasukupolven lapsista on tullut säiliöitä, joihin sodan synnyttämä
ahdistus saostui. Aikuisten vaikeneminen vaikeista asioista saattoi
johtua ajan kestävyyttä ja tunteiden hillintää ihannoivasta hengestä,
kirjoittaa Kivimäki.

Tiistai 21.2. klo 22.10. TV1 (uusinta la 23.45)

Montako klikkausta päivään mahtuu?
Onko digi-informaatio savea, jota pystymme hallitsemaan ja muovailemaan
sopiviksi päiväannoksiksi vai olemmeko jatkuvasti kasvavan
informaatiokatastrofin aseettomia uhreja? Verkkomaailman houkutukset ovat
kenen tahansa käden ulottuvilla. Muutaman klikkauksen päässä on ihmeiden
paratiisi. Nykyihminen kamppailee ikävystymisen pelon ja viihtymisen
maksimoinnin ikeessä. Hän haluaa, mutta ei sittenkään halua, eli on
jatkuvassa päättämättömyyden tilassa. Kuka enää pystyy lukemaan
yhtäjaksoisesti kokonaisen kirjan hiljaisessa huoneessa? Lineaarisuuden
hajoaminen päällekkäisten keskeytysten ja toinen toistensa päälle
avatuvien ikkunoiden mosaiikki muuttaa väistämättä aivojen hermoverkkojen
arkkitehtuuria tavalla, josta meillä ei ole vielä tietoa. Jotkut
väittävät, että on syntymässä uusi älykäs ihminen, jonka biologisia aivoja
täydennetään nanoteknologian innovaatioilla. Toisten mielestä
lopputuloksena on vain se, että ihmisestä tulee yhä kärsimättömämpi otus,
joka arvioi uuden linkin merkityksen itselleen kahdeksassa sekunnissa.
Digi-kansalaisen pirstaleista media- ja verkko elämää pohtivat professori  Kirsti Lonka, kirjaston johtaja Kimmo Tuominen, kustannuspäällikkö Fredrik Rahka ja
toimittaja Johanna Vehkoo.

Tiistai 14.02. 2012 TV1
klo 21.55
(uusinta su 00.10)

Rysähtääkö Guggenheim Katajanokalle?

Ovatko Helsingin herrat hullaantuneet new yorkilaisesta museoketjusta, joka havittelee wau-monumenttia kaupungin sydämeen? Vai onko suomalainen taideälymystö käpertymässä henkisesti sisäänpäin? Ja onko wau-arkkitehtuuri edes taidemuseon ideaali?
Kysymys ei ole pelkästään siitä tuleeko Helsinkiin kallis wau-talo. Samaan kiistaan niputetaan Helsingin taidemuseon alasajo ja Museoviraston  irtisanomiset. Guggenheimin päälobbaria Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sireniä on ärsyttänyt Tennispalatsin taidemuseon tiloissa leijuva pop cornin haju, mutta Guggenheimin varjossa-kirjan
(Into 2012) toimittaja Kaarin Taipale ei epäröi verrata Guggenheimin
toimintaperiaatetta McDonaldsiin.
Mitä projekti merkitsee Helsingille, Suomen matkailulle, taiteelle,
henkiselle ilmapiirille ja veronmaksajalle. Tähän vastaavat hanketta
puolustavat ja sitä vastustavat kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen,Espoon modernin taiteen museon EMMAn johtaja Markku Valkonen,   Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, kaupunkitutkija, TkT Kaarin Taipale ja entinen Nykytaiteen museon johtaja, FT Tuula Karjalainen.

Tiistai 07.002. 2012 TV1
klo 21.55
(uusinta su 00.10)

Laulutaiteilija Jorma Hynnisen tie.

Perheen ja uran ristipaineista puhuu myös Leif Segerstamin poika Jan Segerstam.

Laulutaiteilija Jorma Hynninen ohitti keväällä 2011 seitsemänkympin
rajapyykin. ”Uran aikana koetut menestykset ovat käyneet varsin
merkityksettömiksi”, pohdiskelee pitkän ja merkittävän uran tehnyt
Hynninen juuri ilmestyvässä kirjassa Pekka Hako: Sielun maisemia
(Kirjapaja 2012).  Jorma Hynninen on aina halunnut olla vaikuttaja ja
välittää kuulijoille arvokkaaksi kokemiaan ihanteita. Hän on nyt herännyt
ymmärtämään, että liian armoton taiteellinen kilvoittelu heittää varjonsa
myös kotielämään. Jokaisella perheellä on omat kipupisteensä ja myös Jorma
Hynninen on nyt valmis katsomaan niitä rehellisesti. Kirjassaan hän
kertoo avoimesti arvoistaan, rakkaudesta ja armosta, poikansa kuolemasta,
luopumisesta ja vanhenemisesta.  Millaista on elää 253 sinfoniaa
säveltäneen Leif Segerstamin poikana? Jan Segerstam syntyi Beethovenin
syntymäpäivänä 16. joulukuuta ja hänellä on absoluuttinen sävelkorva.
Kuusitoistavuotiaana Jan sai isältään luvan hankkia oman lentokoneen. Jan
ei kuitenkaan perustanut omaa lentoyhtiötä, vaan tänään hän on energia- ja
tietoliikenneyhtiön kehitysjohtaja. Miksi Jan ei koskaan valinnut isänsä
tietä? Mitä perheen musiikkitausta on merkinnyt Janille? Mitä Jorma
Hynninen pohtii musiikin valtavasta voimasta, joka sekä avaa korkeita
hengen ikkunoita, että saattaa sulkea tien kaikkein läheisimpien luo.


Tiistai 31.01. 2012 TV1
klo 21.55 (uusinta su 00.10)

Pikku keisareita ja turvattomia reppanoita. Kuka osaa enää kasvattaa lapsen?
Aku Louhimiehen perjantaina ensi-iltaan tuleva Vuosaari-elokuva, kuvaa
maailmaa, jossa vanhemmat ovat väsyneitä ja kyvyttömiä, lapset
turvattomia selviytyjiä. Lapset elävät sillä, mitä heillä sattuu
lähiympäristössään olemaan, koska vanhemmat kamppailevat omien
ongelmiensa kanssa.  Kansallisteatterissa esitetään
parhaillaan Katja Krohnin kirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää
Pikkujättiläinen. Näytelmä kertoo korkeasti koulutetun uraäidin ja pojan
tarinan. Krohn kirjoittaa käsiohjelmassa ”Pikkujättiläisessä kuvaan
äitiä, joka teoillaan syö lapsensa.” Näytelmässä on kyse myös isoista
globaaleista moraalikysymyksistä ja sukupolvien kuilusta, mutta
Vuosaaressa kamppaillaan raadollisemmin vuosaarelaisessa arkihelvetissä.
Kumpikin työ kertoo paljon ajasta, jossa elämme. Kasvatustieteiden
tohtori Erja Rusanen herätti kovan polemiikin  vaatimalla
päiväkoteihin pienille lapsille omahoitajia, jotka eivät hylkää. Rusasen
mielestä olisi ihanteellista, että lapsi voisi  valita itse oman
hoitajansa. Erja Rusanen kirjan nimi kertoo olennaisen: Hoiva, kiintymys
ja lapsen kehitys (Finn Lectura 2011). Kasvatuskeskusteluun on tullut
potkua myös Anna Wahlgrenin tyttären Felicia Feldtin paljastuskirjan Felicia försvann ansioista. Siinä hän suorin sanoin syyttää kasvatusguruna pidettyä
äitiään piittaamattomuudesta ja turvattomista kotiolosuhteista.
Sosiologi, kolmen lapsen äiti Elina Oinas on aikoinaan Wahlgreninsa
lukenut. Nyt hän tarkastelee sitä yhtenä kulttuurivanhemmuuden muotona.
Missä kohtaa on menty vikaan? Millainen on tämän ajan lapsen ja
aikuisen kiintymyssuhde? Entinen perusyksikkö perhe on kelluvassa
tilassa. Onko niin, että yhteiskunnan  polarisaatio pärjääjiin ja ei-pärjääjiin tekee lapsistakin yhä yksinäisempiä?

Tiistai 24.01. 2012 TV1
klo 21.55 (uusinta su 00.10)

Onko salainen rakkaus totta vai petosta?Mukana kirjailija Merete Mazzarella, Vuoden Professori Markku Kulmala, perheterapeutti Annikki Kaikkonen ja Victoria Milan-treffisivuston maajohtaja Timo Uusi-Kerttula.

Kirjailija Merete Mazzarellan elämä muuttui, kun hän  rakastui yllättäin 65-vuotiaana.  Samassa rytäkässä hän huomasi aikuistuvansa , möi lapsuuden asunnon Huvilakadulta ja muutti uuden avomiehensä kanssa Töölöön.  Ratkaisu ei ollut yksinkertainen, sillä Mazzarella  jätti Uppsalassa asuvan aviomiehensä kolmentoista  aviolliittovuoden jälkeen. ” Olisin siellä vielä tänäkin päivänä, ellei rakastuminen olisi päässyt yllättämään,” hän kirjoittaa  juuri ilmestyneessä teoksessa Ainoat todelliset asiat (Tammi 2012).   Kaikki rakastuneet eivät halua jättää entistä elämäänsä.  Heille on tarjolla nyt varattujen ikioma  Victoria Milan-treffisivusto. Konsepti on kansainvälinen ja se on ollut menestys myös Suomessa, sillä jo 70 000 suomalaista on luonut sinne oman profiilinsa.  “Kaikki ovat rehellisesti varattuja”, sanoo maajohtaja Timo Uusi-Kerttula.  Uskottomuutta tutkinut psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tietää,  että petetyksi tuleminen traumatisoi sekä pettäjän että uhrin.  Kaikkosella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus perhe- ja psykoterapiasta. Väitöstutkimusta uskottomuudesta tehdessään hän yllättyi esiin nousseen kivun määrästä. Akatemiaprofessori Markku Kulmala joutui muuttamaan elämänsä suuntaa yli kymmenen vuotta sitten.  Työlleen omistautunut mies ajautui salasuhteeseen ja vasta avioliittoleri oli käännekohta.

Voimala
Perjantai TV1  15.04.2011
klo 22.00
(uusinta tiistaina klo 14.10 )

Psykokulttuurin hyvät ja pahat. Terapian tarpeesta ja sen ylivallasta puhuvat psykoanalyytikko Pirjo Lehtovuori, kirjailija Eeva Hurskainen, tiedetoimittaja Marko Hamilo ja psykoterapeutti Laura Mannila. Suomessa on runsaat neljätuhatta työikäistä psykoterapeuttia. Lisäksi Suomessa paljon erilaisia terapiamuotoja, jotka eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin.  Laillistetuista psykoterapeuteista on suuri pula, sillä tämän vuoden alusta  Kela korvaa kuntoutuspsykoterapian kaikille, jotka täyttävät myöntämisedellytykset.  Samaan aikaan ollaan uudistamassa psykoterapiakoulutusta. Jatkossa ammattinimikkeen käyttö edellyttää yliopiston tai sen yhteydessä toimivan organisaation yhteistä koulutusta.  Tiedetoimittaja Marko Hamilo kyseenalaistaa uudessa kirjassaan Luonnollisesti hullu (Avain 2011) aikamme psykokulttuurin, jotka pyrkii ratkaisemaan mielenterveysongelmia terapioimalla yksilöä, vaikka voisi olla järkevämpää muuttaa yhteiskuntaa.  Kirja on myös johdatus evoluutiopsykologiaan, joka tutkii mielen ilmiöitä lajikehityksen valossa.  Psykoanalyytikko Pirjo Lehtovuorella on pitkä kokemus psykoterapeutin ja potilaan vuorovaikutuksesta ja hän on myös kouluttajana tutkinut psykoterapeuttien  koulutusjärjestelmää.  Psykoterapeutti Laura Mannila on erikoistunut kehopsykoterapiaan ja Eeva Hurskainen kertoo, miten hän viimein päätyi itsekin psykoterapeutiksi.  Sitä edelsi mieltä järisyttävä kokemus 70-luvun Ryhmätyö ry:n intensiivisessä patjaryhmäterapiassa.  Voimalassa kysytään, elämmekö ylenpalttisessa terapiateollisuudessa vai jäävätkö ihmiset liian yksin paniikkikohtausten ja ahdistuksen keskelle?

 

Viekö Zeitgeist-liike meitä uuteen aikaan? 08.04. Asiaa pohtivat Yrjö Kallisesta kirjan tehnyt Matti Salminen ja joogaopettaja, kirjailija Taavi Kassila, ohjaaja Heidi Räsänen, zeitgeist-mies Henry Brade. Ajan henki on Suomen Zeitgeist-liikkeen uusi dokumenttielokuva, joka on ollut 4.4. alkaen vapaasti verkossa nähtävissä.  Tieto tapahtumasta kiiri sosiaalisen median kautta ja  facebookissa 28 000 ilmoitti osallistuvansa ensi-iltatapahtumaan.  Zeitgeist-liikkeen mukaan ihmiskunnalla olisi riittävästi teknologista ymmärrystä ja resursseja maailman muuttamiseen paremmaksi, mutta länsimaisen yhteiskunnan talouden rautahäkki pitää vapaudesta haaveilevan tavallisen ihmisen vankinaan.  Dokumentissa esiintyy mm. edesmennyt opetusneuvos Yrjö Kallinen, josta ilmestyi viime viikolla Matti Salmisen Yrjö Kallisen elämä ja totuus (Like 2011).  Jos koulumaailma heijastaa yhteiskuntaa, niin käsikirjoittaja-ohjaaja Heidi Räsäsen näytelmä  Vihan Veli, joka sai ensi-iltansa 5.4. Kansallisteatterissa,  järähdyttää suoruudellaan. Räsänen sanoo, että ”meitä ympäröivät suhteettoman suuren vaatimukset ja mittakaava, jonka edessä saattaa kutistua voimattomaksi.   Ihmisen menestyksen kestävä ja mielekäs suunta ei voi olla omistamisessa, rahassa tai julkisuuden  palkinnoissa.” Ohjaaja, kirjailija, joogaopettaja Taavi Kassila on jättänyt  pohjoisen rautahäkin.  Muutama vuosi sitten hän siirtyi asumaan äiti Amman ashramiin Intiaan.  Mihin suuntaan Taavi Kassilan  elämä on kääntynyt Intian valossa?

Mitä Anni-video kertoo sivistysvaltio-Suomesta? 01.04. Vihapuheesta ja suvaitsevaisuuden pakosta puhuvat tohtori Risto E.J.Penttilä, tutkija Marko Nenonen, vt. kirkkoherra Kimmo Saares, pappi Teemu Laajasalo ja opettaja Elina Seppänen. Nuoren Annin kertomus omasta eheytymisestään nostatti jälleen uuden eroaallon evakelis-luterilaisessa kirkossa.  Se synnytti myös liberaalien kirkon jäsenten parissa tuotumusta ja vaatimuksia siitä,  että kirkon pitäisi pontevasti irtautua yhteyksistään fundamentalistisiin  järjestöihin.  Kuinka pitkälle suvaitsevaisen tulee suvaita suvaitsemattomia?  Tunteet nousevat nopeasti pintaan myös poliittisessa keskustelussa.  Fanaattisuus, ääri-ilmiöt ja viihteellinen vihapuhe ovat yhteiskunnallisen keskustelun tavallisia äänenpainoja.  Onko sivistysvaltio-Suomi siirtynyt  historiaan? Onko sen tilalle nousemassa kansallisromanttinen kuvitelma entisaikojen paremmasta Suomesta, jonka ovet voi paukauttaa kiinni?  Miten tässä näin kävi?

Kukkahattutätien kulttuurikeskustelu. 25.03. Millaista kulttuuria eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat haluavat vaalia Suomessa?  Tarvitseeko Suomi Guggenheim-museon ja millaisen?   Koulutetaanko Suomessa liikaa taiteilijoita?  Onko täällä tarpeeksi apurahoja?  Pitääkö taiteilijan olla luova yrittäjä, joka hallitsee markkinoinnin ja vientistrategiat?  Innostaako kotitalousvähennys kuluttajia taiteen aktiivikuluttajiksi?  Mukana keskustelussa  Outi Alanko-Kahiluoto (vihr),  Laura Kolbe (kesk), Sirkka-Liisa Lamminkoski(perussuomal), Sara Paavolainen(sd), Sanna Perkiö( kok), Minna Sirnö (vas).


 

Masennuksen salaisuus. Nappeja, D-vitamiinia vai vertaistukea? 18.03. Joka viides suomalainen kärsii jossain vaiheessa elämässään masennuksesta. Noin 60% ihmisistä toivoo masennukseen psykoterapeuttista hoitoa, mutta tarjolla on yleensä ainoastaan lääkitystä. Kipulääkäri Pirjo Lindfors tutkii elämäntapojen vaikutuksia kipuun ja masennukseen. Hän on vakuuttunut siitä, että kipu, yksinäisyys ja masennus ovat yhteydessä toisiinsa. Lindfors on tutkinut väitöskirjassaan lääkäreiden itsemurha-alttiutta ja huomannut, että  jos ihmisellä on vähintään kolme ystävää, jolle voi hädän hetkellä soittaa, itsemurhariski vähenee selvästi. Sosiaalipsykologi Jukka Tontti on sitä mieltä, että masennuksen käsittäminen sairaudeksi on synnyttänyt uuden ongelman. Siitä saattaa tulla masentuneille kohtalo ja jopa osa identiteettiä. Riittämättömyyden tunne kasvavien odotusten paineessa on ihanteellinen masennuksen kasvualusta. ”Sitä vastaan voi kamppailla raatamalla, työstämällä, avautumalla tai lääkkeillä. Harvoin yhden reseptiluokan keinot ovat riittävät”, kirjoittaa Tontti uudessa Masennus-kirjassa (Duodecim 2011). Leila Ahlqvist toimii  opinto-ohjaajana. Hän on eheyttänyt itseään kirjoittamalla auki kiputarinansa ja painottaa elämän merkityksellisyyttä masennuksesta selviämisessä. Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Maria Vuorilehto on tehnyt väitöskirjan terveyskeskusten depressiopotilaista. Väitöskirjassaan hän huomasi, että depressioon liittyvät ahdistuneisuushäiriöt ja päihdeongelmat ja lisäksi krooniset fyysiset sairaudet kuten diabetes ja selkävaivat.

Mahtinaisia Hella W:stä Miitta-tätiin. 11.03.2011

Rohkea Miitta-täti tekee asioita, joita harva aikuinen nainen uskaltaa edes ajatella. Mistä tuutista näyttelijä Miitta Sorvali vetää esiin omaperäisiä hahmoja, jotka vailla mitään estoja uskaltavat kertoa omia totuuksiaan?  Sorvalin Miitta-täti -ohjelman hahmoista on ehkä eniten hätkähdyttänyt kehitysvammainen toimittaja Mervi ja megafoniin Kolmen Sepän aukiolla kailottava militantti lesbo. Komiikka on ollut Miitta Sorvalille aina läheistä ja lähes poikkeuksetta hän on tehnyt roolihahmoistaan hieman erilaisia, epäsovinnaisia. Saman ikäinen näyttelijä Tiina Weckström on tällä hetkellä uransa aallonharjalla. Nyt hän loistaa mahtirouva Hella Wuolijoesta kertovan epookkielokuvan Hella W nimiroolissa. Tiina Weckström repäisi helmikuussa luopumalla Tampereen Työväen Teatterin kiinnityksestä ja ryhtymällä freelanceriksi. Hänen mielestään naisten elämänkokemusta ja tarinoita arvostetaan nyt enemmän kuin ennen. ”Naiset saavat olla rohkeita ja hauskoja ja pukeutua jopa miehiksi”. Ainoastaan yhdessä asiassa Tiina Weckström on epäonnistunut. Hän ei kyennyt lihottamaan itseään satakiloiseksi Hella Wuolijoeksi. Heini Tola on ohjaaja, näytelmäkirjailija ja Teatteri Avoimien Ovien taiteellinen johtaja. Hän on perehtynyt useiden suomalaisten naisvaikuttajien elämään, kuten L. Onerva, Fredrika Runeberg, Minna Canth ja Venny Soldan-Brofeldt. Nostamalla esiin suomalaista kirjallisuutta ja naiskirjailijoita hän haluaa antaa äänen suomalaiselle naiselle. Millaisena tämä  naiskolmikko näkee omat mahdollisuutensa vaikuttaa? Mikä heille on elämässä tärkeää?

Syö itsellesi parempi elämä! 04.03.2011
Tietokoneen viereen naposteltavaksi goji-kaakao-cashew-mix ja jääkaappiin raakasuklaata ja kahvin sekaan pakurikääpäjauhetta.  Ja aivan käsittämätöntä super-ruokaa on männyn siitepöly, sanoo ravintovalmentaja Jaakko Halmetoja. Olli Posti pitää suosittua Viidakkomies-blogia. Posti sanoo, että hän selätti ruokavalion muutoksella astman ja MS-taudin. Olli Posti teki totaalisen ruokaremontin, johon kuuluu mm. sesam-hamppumaito ja luomuhunaja. Postille pahan akselia edustavat valkosokeri, valkovehnä ja prosessoidut maitotuotteet. Tänään Posti kantaa itselleen ja ystävilleen litroittain puhdasta lähdevettä, sillä hänen mielestään ravintoakin tärkeämpää on elvyttävä ja puhdistava lähdevesi. Tiedetoimittaja Jani Kaaron teos Terveenä 100-vuotiaaksi (Avain 2010) kokoaa kiinnostavasti tutkimustietoa siitä, mitä ikääntyminen on. Onko kysymyksessä elimistön kuluminen vai geeneihin valmiiksi ohjelmoitu prosessi? Kaaro selvittää sitä noidankehää, mistä monet ortorektikot yrittävät pinnistellä irti. Ravinnon ja unirytmin muutos sekä stressi ovat laukaisseet geeniperimästä esiin globaalin alttiuden 2-tyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja masennukseen. Tutkija Anne Puuronen on väitöskirjassaan Rasvan Tyttäret (2004) kyseenalaistanut nyky-yhteiskunnan terveyseetosta. Puurosen mukaan nykyihminen tahtoo syödä eettiseltä kooditukseltaan ”oikein”, sillä ruoka on minuuden rakennustapa. Ravitsemusterapeutti Annukka Ruska tapaa päivittäin työssään syömishäiriöisiä. Voiko terveyden tavoittelu johtaa hallitsemattomaan ruokasuhteeseen, jossa hyvä tarkoitus muuttuu pakkomielteeksi?

Torpparit elonkerjuulla. 25.02.2011
Maanviljelijät Sirkka Nukari 92v ja Simo Ralli 43v, sukutilan tytär, näyttelijä Elina Knihtilä ja ohjaaja Mika Myllyaho puhuvat maan voimasta.
Sirkka Nukari oli 25-vuotias, kun hän joutui kovan paikan eteen. Nuori sairaanhoitaja joutui yllättäen ottamaan vastuun Nukarin sukutilasta sota-aikana. Nyt 92-vuotias Sirkka elää vielä tiiviisti kotitilan pihapiirissä. Hän on nähnyt suomalaisen maatalouden muutoksen jälleenrakennuksesta EU-Suomeen. Simo Ralli tunnetaan Lauri Tähkä & Elonkerjuu-yhtyeen kitaristina. Yhtye pitää usein keikkataukoa keväällä ja syksyllä maanviljelijä Rallin toukotöiden ja elonkorjuun aikaan. Simo Ralli on myös ahkera kirjoittaja, hänen maatalousaiheisia kolumnejaan julkaistaan Ilkassa ja Maaseudun Tulevaisuudessa. Nyt mieheltä on ilmestynyt myös esikoiskirja Ralli radalla (Like 2010). Kansallisteatterissa sai viime viikolla ensi-iltansa Saana Lavasteen ja Mika Myllyahon tulkinta Pohjantähti 2011 Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -teoksesta. Esityksessä on käytetty Ritvalan maanviljelijöiden kommentteja. Myllyaho pohtii, ovatko EU ja keskusliikkeet tehneet viljelijöistä torppareita, joiden mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloonsa on yhtä vaakalaudalla kuin sata vuotta sitten. Pohjantähti 2011- näytelmässä pääosassa on Elina Knihtilä. Näyttelijä Knihtilä on myös vanhan 1600-luvulta periytyvän sukutilan tytär. Hän kuuluu siihen urbaaniin sukupolveen, joka ei automaattisesti ole valmis jatkamaan sukutilan hoitoa.

Puhetta Koneesta ja KOMista. 18.02.2011

40-vuotisen uransa kunniaksi KOM-teatteri teki juhlanäytelmän KONE Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä perheyrityksestä, Kone Oy.stä. Pekka Herlinin kuningasnäytelmän sijasta syntyikin yllättäen kipeä tilitys KOM-teatterin tästä hetkestä, jossa nuori sukupolvi on astumassa vanhemman sukupolven mielestä valmiiksi katettuun pöytään. Ideologinen isänmurha on väistämätön, sillä vanhat taistelulaulut eivät sytytä nuorta sukupolvea. He elävät fragmentoituneessa maailmassa, missä globalisaatio, ympäristöyhkat ja poliittinen neuvottomuus huutavat uutta estetiikkaa.

John Simon on kirjoittanut ainutlaatuisen rehellisen elämäkerran Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä (Otava 2009). Kirja on ollut myyntimenestys, sillä se tuo näkyväksi niitä valtavia paineita, joita erityisesti yrittäjäperhe joutuu kohtaamaan sukupolven vaihtuessa seuraavaksi. Kun vanhemmat ovat kovalla työllä ja intohimoisella uhrautumisella luoneet menestystarinan, se on usein myös elämänkokoinen taakka jatkajilleen.

Voimalassa perheen ja yritysten paineista ja maailmankuvien törmäyksistä keskustelevat Pekka Herlinin poika Ilkka Herlin, isä Pekka Milonoff ja poika Juho Milonoff sekä Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

Maine ja julkisuuden hallinta.
perjantai 11.02.2011 Tv1 22.00

Skandaalit ja kohut ovat tiedotusvälineiden jokapäiväistä ruokaa. Kohu-uutisia kierrätetään lehdestä toiseen ja parhaassa tapauksessa media alkaa itse päivitellä median synnyttämää kohua.

Seikkailu henkimaailmassa.
perjantai o4.02.2011 Tv1 22.00

Mielen rajoista ja oudoista kokemuksista keskustelevat ohjaaja Kaija Juurikkala, suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi, toimittaja Heikki Saure ja psykiatrian erikoislääkäri Heikki Nikkilä.

Puhetta maahanmuutosta ja islamista. Miksi se on joko sinisilmäista hyssyttelyä tai suoraa vihaa?
perjantai 28.01. Tv1 22.00

Husein Mohammed on juristi ja muslimi, joka on asunut Suomessa vuodesta 1994 asti. Hänen 4. helmikuuta ilmestyvä teoksensa Yhtä erilaiset, Islam ja suomalainen kulttuuri (Teos 2011) käsittelee islamin periaatteita ja käytäntöjä. Se on myös ensimmäinen teos, joka esittelee laajasti muslimikulttuuria Suomessa. Suomen 40 000 muslimia eivät ole niin homogeeninen joukko kuin ennakkoluuloisesti oletetaan. Islam-kriitikko, kirjailija Timo Hännikäinen on kirjoittanut provosoivan esseen teokseen Mitä Jussi Halla-Aho tarkoittaa (Savukeidas 2010). Hännikäisen mielestä maahanmuuttokeskustelussa hyssytellään, ollaan sinisilmäisiä ja syyllistytään poliittisesti korrekteihin valheisiin. ”Minusta kristillisperäisen ja islamilaisen maailmankuvan välinen ristiriita on sovittamaton ja kaikkein huonoimmalla tavalla se ratkeaa saattamalla nämä maailmankuvat kiinteään vuorovaikutussuhteeseen” , toteaa Hännikäinen. Kansalaisaktivisti Juha Mäki-Ketelä puolestaan on huolissaan poliitikkojen populistisesta mamu-revittelystä. Toisaalta Mäki-Ketelä on sitä mieltä, että nuorisotyöttömyyden riiivaamaan Suomeen ei ole syytä houkutella joka vuosi 10 000 uutta maahanmuuttajaa. Kirjailija Esa Salminen on työskennellyt kehitysyhteistyön ammattilaisena Sambiassa ja Mosambikissa ja on kirjoittanut kaksi Afrikkaan sijoittuvaa romaania. Hän työstää parhaillaan maahanmuuttajaromaania ystävänsä somalitaustaisen Saed Warsamen kanssa. Itsekriittinen romaani avaa kivuliaita asioita myös maahanmuuttajayhteisön sisällä.

Kun mies juo kaljaa kellarissa, naisen osa on katkera viha.
perjantai 21.01.2011 Yle Tv1 22.00

Tuulevi ja Henrik Aschan kertovat selviämistarinansa. On harvinaista, että uskalletaan puhua ääneen perheen alkoholiongelmasta edes lähipiirissä. ” Kun olemme muotoilleet kokemukset sanoiksi, virkkeiksi ja kappaleiksi, olo on ollut levollinen ja tyyni”, kertovat Tuulevi ja Henrik Aschan kirjassaan Selviämistarina – alkoholi parisuhteessa (Minerva 2010). Kesti monta vuotta ennen kuin Tuulevi ja Henrik edes huomasivat, millaiseen umpikujaan heidän parisuhteensa oli vuosien aikana ajautunut. Oli syntynyt kierre, jossa vaimo yritti selvitä arjesta entistä vahvempana. Mies puolestaan muuttui yhä heikommaksi ja joi aina vain enemmän. Lopulta kävi niin, että mies päätyi tiputukseen ja vaimo menetti kaiken toivonsa. Miten tästä eteenpäin? Aschanit pelastuivat umpikujasta ja ovat nyt kirjoittaneet noista vuosista kirjan. Kirjassa molemmat kirjoittavat oman versionsa tapahtuneesta tasapuolisesti. Voimalassa he kertovat, kuinka tästä niin tavallisesta tragediasta on mahdollista selvitä.

Karhu olohuoneessa – miten vapautua Venäjä-traumasta?
perjantai 14.01.2011 Yle TV1 22.00

”Suomalainen romanttinen Venäjä-rakkaus ja venäläisten kylmä realismi eivät kohtaa tosiaan”, sanoo Venäjän ja Itä-Euroopan yliopiston lehtori Arto Luukkanen, joka tuulettaa Suomen suhdetta itänaapuriin räväkässä pamfletissaan Suomi Venäjän taskussa. Luukkasen mielestä suomettuminen kulkee perintönä poliitikkojen selkärangassa. Yksi ystävyyspuhunnan panttivangeista on presidentti Tarja Halonen, jolle Putinin käsikynkässä kulkeminen on tärkeämpää kuin Venäjän demokratian vajeeseen puuttuminen. Poliittisesta historiasta väitellyt Lasse Lehtinen on romaaneissaan Siivetönnä en voi lentää ja Onni suosii rohkeaa kuvannut Suomen sodanjälkeistä lähihistoriaa. Neuvostoliitto on ollut Suomelle ainutlaatuinen kumppani, joka on innostanut kapinoivan taistolaisnuorison ja teollisuuspamput kiihkeään triangelidraamaan. Tuolloin Venäjä-kortti heilui niin taiteessa kuin politiikassa, mutta mihin suuntaan nyt mennään? Loppiaisena Suomeen tuli 135 000 venäläläistä ostosmatkalle ja helppoa on tosinpäinkin. Uudet Allegro-junat pyyhkäisevät Pietariin reilussa kolmessa tunnissa. Tänään täällä asuu jo noin 50 000 venäläistä. Yksi heitä on kirjailija Inna Patrakova, jonka esikoisromaani Tulkki on eloisa yksinhuoltajakuvaus Bridget Jones-hengessä ja se perustuu Patrakovan omiin kokemuksiin Helsingissä. Yksityisyrittäjä Pirjo Karhu lähti rohkeasti valloittamaan Venäjää jo 1990-luvulla. Nyt Karhu on menestyvä yrittäjä, jonka arkipäivää ovat videoneuvottelut Moskovaan.


Miksi Koivuniemen herran karisma puree?

perjantai 7.1.2011 Tv1 22.00

Samalla kun evankelisluterilainen kirkko painii julkisuuskuvansa kanssa, karismaattiset liikkeet vetävät puoleensa väkevämpää hengellisyyttä kaipaavia jäseniä. Usein lahkot ja voimakkaan johtajan alaisuudessa toimivat yhteisöt eristäytyvät omaan turvalinnakkeeseen ja kokevat taistelevansa muuta maailmaa vastaan.
Vuoden vaihteessa paljastui yli 20 vuotta sitten syntynyt Tapani Koivuniemen tiukka lahko, joka määritteli jäsenten perhe-elämän, ulkonäön ja lasten kasvatuksen. Koivuniemi onnistui rakentamaan lahkonsa avulla menestyvän liikeyrityksen, joka oli vuonna 2008 Suomen 8. kannattavin. Liikkeestä 14 vuotta sitten irtautunut pastori Ilkka Wiio on ainoa, joka on uskaltanut avautua traumaattisesta kokemuksestaan.
Miksi Suomeen on syntynyt taistelutanner, jolla uskonnottomat mekastavat oikeuksistaan ja fundamentalistit vievät vain oikeauskoiset taivaaseen? Katolinen kirjailija, esseisti Antti Nylén, pohtii uudessa kirjassaan Halun ja epäluulon esseet (Savukeidas 2010) kirjassaan nykyhumanistien avuttomuutta Jumalan edessä. Vasemmistolaiseen perheeseen syntynyt Pekka Yrjänä Hiltunen osaa edelleenkin kaikki työväenlaulut, mutta ei virsiä. Underground-muusikkona Hiltunen etsi panteistista haltioitumista ja perehtyi idän uskontoihin. Nyt uskontokasvatusihteerinä työskentelevä Hiltunen on kirjoittanut mm. teoksen Vieraassa pöydässä, vastapäätä Buddhaa ja Kristusta (Suomen Lähetysseura 1999), joka valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi. Myös hänen uusin teos Kaikki ja ei mitään käsittelee uskontojen markkinoita (Kirjapaja 2007) . Mukana Voimala-keskustelussa on myös Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä.

Ohjelma-arkisto 2010

Vorraaja ja tynnyrissä kasvanut tyttö.
keskiviikko 21.04.2010 Tv1 22.00

Viime viikolla ilmestyi Panu Rajalan kirjoittama Lasinkirkas, hullunrohkea (Wsoy 2010) , joka kertoo legendaarisen runoilijan Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Kirja kertoo, miten sisäänpäin kääntyneestä, ujosta pieksämäkeläistytöstä kasvoi kirjallista maailmaa kohauttanut rohkea oman tien kulkija. Voimalassa Aila Meriluoton tytär Ursula Viita-Leskelä kertoo, mitä hän ajattelee, nähdessään Panu Rajalan tulkinnan äitinsä moniulotteisesta, välillä raskaitakin vaiheita sisältäneestä elämästä. Professori Juhani Suomi tunnetaan pitkän linjan historiantutkijana, joka yllätti lukijansa kertomalla avoimesti omasta elämästään teoksessaan Vorraaja (Otava 2010). Vuosikymmenten Kekkos-tutkimusten jälkeen Juhani Suomi on halunnut vetää esiin elämänsä kipeät, käsittelemättömät asiat. Ben Malinen on tutkinut suomalaisten häpeäkokemuksia ja viikon vaihteessa hän väitteli teologian tohtoriksi. Malisen väitöskirjaan pohjaava teos Elämää kahlitseva häpeä (Kirjapaja 2010) kertoo kaikille tutusta taakasta, joka on yksi vaikeimmin käsiteltävistä tunteista. Malinen sanoo, että usein on helpompi puhua syyllisyydentunteista kuin itse häpeästä.

Kristuksen morsian-näytelmä haastaa fundamentalistit ja vapaamieliset.
keskiviikko 14.04.2010 TV1 22.00

Kevään ajankohtaisin näytelmä Kristuksen morsian iskee juuri nyt vellovaan keskusteluun naispappeudesta, homoliitoista ja fundamentalistisesta liikehdinnästä kirkon laidoilla. Heini Junkkaalan kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama näytelmä Kansallisteatterissa on syvällinen näkymä kristinuskon ja seksuaalisuuden kompleksiseen suhteeseen.
Toisena tärkeänä teemana tekijät tuovat esiin, että niin liberaalin kuin fundamentalistin on vaikea hyväksyä toisenlaisia mielipiteitä ja käsityksiä Raamatun sanomasta. Toisin ajattelevien kanssa on helpompi tulla toimeen, jos heidät voi leimata ja kategorisoida.
Tänä keväänä Suomen evankelisluterilainen kirkko voi saada historian ensimmäisen naispiispan. Voimalassa ovat mukana kaksi Helsingin piispakandidaattia, jotka ovat nähneet Kristuksen morsiamen. Viholliskuvista ja toiseuden kohtaamisesta puhuvat ohjaaja Saana Lavaste, näyttelijä Seppo Pääkkönen, piispaehdokkaat Irja Askola ja Hannu Vapaavuori.

Voiko Shakespearen sonetti, kosketus tai musiikki parantaa sairaan?
keskiviikko 07.04.2010 TV1 21.05

Syvästi dementoituneet potilaat itkevät ja värisevät kuunnellessaan musiikkia, jota eivät ole kuulleet aikaisemmin. Tuttu musiikki taas houkuttaa esiin unohdettuja tunteita ja mielleyhtymiä, takaa pääsyn muistoihin, jotka tuntuvat täysin menetetyiltä. Neurotieteilijät ovat jo pitkään olleet selvillä musiikin terapeuttisesta ja parantavasta voimasta. Nyt myös taiteilijat ovat halunnet löytää tämän tärkeän työmuodon. Uudenmaan läänintaiteilija Ava Numminen edistää musiikin käyttöä vanhustenhoidossa.
Hän sanoo, että viime kädessä kyse on ihmisen kohtaamisesta jossa hoitajan ja potilaan yhdessä laulaminen voi lohduttaa, antaa turvallisuuden tunnetta ja helpottaa hoitotilanteita. Alttoviulisti Teemu Kupiainen on toteuttanut elämänunelmaansa soittamalla Bachin soolojousiteoksia Intian katulapsille. Matkan kokemuksista on ilmestynyt kirja Viulunsoittaja kadulla (Teos 2010). ”Kun soitan Bachin musiikkia, tunnen olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Maailman matkaamisen lisäksi hän on soittanut autisteille ja uskoo, että musiikin kautta voidaan yhdessä saavuttaa ”nyt-tila”. Näyttelijä Jussi Lehtosen uran viimeaikaisen huipentumana on ollut pitkä yhden miehen projekti. Hän on jo 2006 lähtien kiertänyt kouluissa, vankiloissa ja sairaaloissa esittämässä Shakespearen sonetteja. Vasta ilmestynyt Samassa valossa-teos (Avain 2010) kirjaa kokemuksia kiertueelta. Ulvi Wirén valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Tarton yliopisosta. Muutettuaan Suomeen hän huomasi, ettei kykene sopeutumaan suomalaiseen kliiniseen hoitomaailmaan, jossa hoitokäytännöt palvelevat järjestelmää tarvitsevien ihmisten kustannuksella. Sen sijaan hän kouluttautui vyöhyketerapeutiksi ja julkaisi Koko kehon vyöhyketerapia-oppikirjan (Gummerus 2010).

Onko Facebook kylmä kaveri vai tosi ystävä?
keskiviikko 31.03.2010 TV1 22.00

Sosiaalinen media ei ole enää nuorten nörttien erikoissanastoa, vaan se vetää puoleensa päivä päivältä yhä enemmän väkeä. Viimeisten tutkimusten mukaan tänään Facebookiin liittyy suurimpana joukkona keski-ikäiset koulutet naiset. Kun vuosi sitten Facebookilla oli 250 miljoonaa käyttäjää maailmassa, niin nyt luku on jo yli 400 miljoonaa. Suomessa joka viides hallinnoi kaverimaailmaansa Facebookin avustuksella. Vai hallinnoiko? Onko Facebook virtuaaliystävien verkko, jonka kautta yksinäisyys näyttää paremmalta ja oma identtieetti saa lisää vaikuttavuutta? Facebook on osa sosiaalisen median vallankumousta, joka haastaa arjen käytännöt, tiedon jakamisen ja ottaa käyttöön aivan uudenlaisen kansalaisvaikuttamisien voiman. Se pystyy myös tyydyttämään yksilön emotionaalista vajetta ja tuottamaan tunnesisältöjä, jotka eivät vaadi ympärilleen muuta kuin läppärin kelmeän valon. Sosiaalisen median vallasta puhuvat konsultti Markus Leikola, koreografi Thomas Freundlich, mediapsykologian asiantuntija Anu Mustonen ja mediatutkija Sari Östman.

Omainen, potilas ja kaksi lääkäriä puhuvat syövästä.
keskiviikk 24.03.2010 TV1 22.00

Joka kolmas suomalainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään ja kun tähän lisätään potilaan omaiset, niin se koskettaa jokaista suomalaista.
Vastikään on ilmestynyt paljon keskustelua herättänyt STM:n asettaman työryhmän raportti Syövän hoidon kehittäminen vuonna 2010-2020.
Raportissa tuodaan esiin miten viiveet hoitoon pääsyssä ovat osoitus hoitojärjestelmän tämän hetken ongelmista. Siinä kartoitetaan sitä, sitä millaiset resurssit terveydenhoidon järjestelmällä pitäisi tulevaisuudessa olla, jotta se täyttäisi nopean ja tasa-arvoisen hoidon vaatimukset. Konkreettisena ehdotuksena on, että syöpäepäilyssä lähetteen saamisesta ensimmäiseen hoitoon ei saa kulua kuin kuusi viikkoa. Voimalassa puhutaan myös lääkärin, potilaan ja omaisen vaativasta yhteistyöstä. Kysessä on monimuotoinen tauti. Priorisointien paineissa lääkäri joutuu tekemään omat ratkaisunsa samalla, kun jokainen potilas reagoi tautiin yksilöllisesti, jotkut alistuen, jotkut ihmettä odottaen. Keskustelussa ovat mukana lääkärit Inkeri Elomaa ja Timo Joensuu sekä eturauhassyöpää sairastava Hannu Tavio ja miehensä menettänyt Pirjo Helminen. Inkeri Elomaa on kirjoittanut kirjan Tartu toivoon – syöpälääkärin kädenjälki (Recallmed 2009), Hannu Tavio: Eturauhassyöpä – kutsumaton kumppani (Kirjapaja 2005) ja Hannu Taviolta ja Timo Joensuulta on juuri ilmestynyt teos Elämä kantaa – syöpäpotilaan ja lääkärin keskusteluja (Teos 2010).

Nyt on nuorten naisartistien vuoro!
keskiviikko 10.03.2010 TV1 22.00

Vuoden 2010 Emma-gaalan voittajia olivat naiset. Suomeen on muutaman vuoden aikana syntynyt vahva joukko uusia naisartisteja, jotka haluavat itse mahdollisimman paljon vaikuttaa siihen, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa. He eivät halua muuttua muiden määrittelemiksi myyntituotteiksi, vaan pitävät kiinni omasta ominaislaadustaan ja näkemyksestään. Ennen soolodebyyttiään Chisu ehti työskennellä neljä vuotta tuottajana ja säveltäjänä ilman sen kummempaa meteliä. Mun koti ei oo täällä -biisi nosti hänet suuren yleisön tietoisuuteen, uusin albumi Vapaa ja yksin on lopullinen näyttö Chisun lahjakkuudesta. Hän sai 2010 Emma-gaalassa ensimmäisenä naisena Vuoden tuottaja -palkinnon, lisäksi Vapaa ja yksin -albumi valittiin Vuoden parhaaksi ja Baden-Baden Vuoden biisiksi. Astrid Swan on valmistunut yliopistosta pääaineenaan sukupuolitutkimus. Kolmas albumi Better Than Wages on menestynyt myös Suomen ulkopuolella, Saksan Rolling Stone -lehden kriitikot nostivat sen tammikuussa 2010 yhdeksi kuukauden levyistä. Astrid Swan haluaa haastaa itsensä: ensimmäisen levyn vaalea pop-prinsessa on muisto vain. Nyt hän haluaa irrotella ”maskuliinisemman” rockin alueella. Yona teki lopullisen läpimurron tänä talvena hitillään Pilvet liikkuu minä en. ” Laulajan osa on kohtaloni, tiesin sen jo lapsena.” Yonan musiikista on sanottu, että siinä yhdistyvät folk, jazz, iskelmä ja urbaani saundi. Hän sanoo haluavansa säveltää ajattomia lauluja, jotka jäävät musiikkiperinteeseen myös Yonan poismenon jälkeen.
 

Minä ja äiti.
keskiviikko 03.03.2010 TV1 22.00

Suhde äitiin on jokaisen ihmisen elämän ensimmäinen ihmissuhde. Kasvu varhaisesta symbioosista kohti erillistä persoonaa on monimutkainen prosessi. Erityisen latautunut on äidin ja tyttären suhde. Vaikka äiti on jossain elämänvaiheessa lapselle itsestään selvyys, niin suhteen monisärmäisyys paljastuu itse kullekin viimeistään silloin, kun omat lapset ottavat etäisyyttä ja oma äiti vanhenee. Äitien ja tyttärien suhdetta on pohtinut tiedetoimittaja Tuula Vainikainen. Hänen kirjansa Äidit ja aikuiset tyttäret – matkalla ymmärrykseen (Wsoy2009) auttaa tunnistamaan sukupolvien ketjun merkityksen. Kulttuuritoimittaja Pia Ingströmin Äitiä ikävä (Schildts 2010) jäljittää yhden ihmiselämän kokemuksia ja perustaa. Se on yhtä aikaa omaelämäkerta, kasvutarina ja ajankuva. Mukana ohjelmassa on myös psykoanalyytikko Leena Klockars.

Miten käy kansankirkon kun kirkkokansa kutistuu?
keskiviikko 24.02.2010 TV1 22.00

Vuosittain julkaistaan uusia tilastoja kirkosta eronneiden määristä, mutta siitä huolimatta usko ja hengellisyys kiinnostavat monikulttuurisessa Suomessa asuvia kansalaisia syvemmin kuin entisajan humppa-Suomessa. Uutta arkkipiispaa ollaan jälleen valitsemassa. Onko kirkolla nyt mahdollisuus uudistua? Voisiko kansankirkko olla tulevaisuudessa se paikka, missä maahanmuuttaja voi istua herätyskristillisen vieressä? Voimalassa kohtaavat toiselle kierrokselle valitut arkkipiispaehdokkaat Turun piispa Kari Mäkinen ja professori Miikka Ruokanen. Mukana keskustelussa ovat myös Uuden Testamentin eksegetiikan emeritusprofessori Heikki Räisänen ja dogmatiikan dosentti Jyri Komulainen.

Mistä miehet puhuvat saunassa?
keskiviikko 27.01.2010 TV1 22.00

Myytti vaikenevasta suomalaisesta miehestä on jo aikansa elänyt. Parikymppiset miehet ovat jo tarpeeksi kaukana esi-isiensä traumoista. Onko niin, että he eivät enää tunnista isiensä vaikenemista? Vai onko niin, että miehet ovat aina kyllä puhuneet asioistaan, mutta ilman naisen määrittämää puhetapaa? Miesten vuoro- dokumentti on kolmikymppisten ohjaajien Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen tunteikas keskustelunavaus. Se on runollinen muotokuva suomalaisesta miehestä. Eri puolella Suomea kuvatut alastomat miehet istuvat saunassa ja puhuvat suoraan sydämestään. Ohjaajien lisäksi dokumentista keskustelevat siinä itsekin esiintynyt Mikko Rissanen ja Vuoden Isä 2008 , isätyöntekijä Ilmo Saneri.

Miksi nykytaiteessa kuohuu?
keskiviikko 10.02.2010 TV1 22.00

Viime viikkoina lehtien sivuilla on käyty kiivasta keskustelua siitä, kuka Suomen taiteessa määrää. Onko Kiasma pudonnut maailmankartalta ja onko suomettuneessa taidekentässä valta keskittynyt oikeistopoikien vai vanhojen vasemmistotätien hoveihin? Keskustelussa on kyselty myös, että ovatko taiteilijat rahattomia puudeleita, jotka joutuvat vastentahoisesti nuoleskelemaan apurahajakajiaan. Kun Nicolaus Schafhausen kritisoi Kiasman kutistunutta statusta, hän käynnisti samalla suuren taidekiistan, jossa kaikki patoutumat purskahtivat kerralla ilmoille. Keskustelussa ovat mukana taiteilijat Silja Rantanen, Nanna Susi, Minna L. Henriksson, Osmo Rauhala sekä parodisen Suuri Performanssi-kirjan tekijä Harri Manner ja kriitikko Otso Kantokorpi.

Tuoko köyhäily paremman elintason?
keskiviikko 17.02.2010 TV1 22.00

Slow-liike ja downshifting kuulostavat trendisettereiden ja mainosnikkareitteen uusilta kulutuskeksinnöiltä, mutta näiden sanojen takana on suurempi linjaus. Tavaravuorien ja tiukasti aikataulutetun elämän näännyttämä ihminen alkaa sanoa jo, että nyt riittää. – Opettelin sanomaan ei, sanoo kohtuullisuuden sanomaa opetellut Simplify your life-blogia pitävä Ritva Rajander-Juusti. Kirjailija ja vapaa toimittaja Tero Tähtinen vie meidät kirjassaan Aurinko laskee Aleksandriassa (Savukeidas 2009) patikoimaan Himalajan yksinäisyyteen pohtimaan hyvän elämän valintoja. Suhdetta rahaan ja kohtuullistamisen mahdollisuuksia ohjelmassa pohtivat myös entinen miljönääri Jaakko Rytsölä, Marinetekin toimitusjohtaja Ilkka Seppälä ja Toinen Vääryyskirja-julkaisun toinen toimittaja, tutkija Tuuli Hirvilammi.

Elämä lahkon vankina.
keskiviikko 03.02.2010 Yle -TV1 22.00

Leevi K. Laitinen annettiin nelivuotiaana kartanolaisiksi kutsuttujen uskonlahkolaisten kasvatettavaksi. Pienestä Leevistä koulutettiin hurmosliikkeen lapsisaarnaajaa, häntä piestiin ja hän joutui mukaan julmiin rituaaleihin. Tänään Leevi K. Latinen on kauppaneuvos ja hän on kasvattanut Varova Oy:stä menestyneen kansainvälisen kuljetusyhtiön. Juuri ilmestynyt Ulla Appelsinin Lapsuus lahkon vankina (WSOY 2010) kertoo Leevin vavahduttavan selviytymistarinan.Seija Vilén liittyi 17-vuotiaana Hare Krishna-liikkeeseen. Hän eli seitsemäntoista vuotta suljetussa uskonnollisessa yhteisössä. Hare Krishna-liike tempaisi hänet Suomesta Intiaan, Tanskaan ja Kanadaan. Lopulta Seija irtautui ahdistavasta yhteisöstä ja palasi lapsineen muutama vuosi sitten Suomeen. Vilénin vahvasti omaelämäkerrallinen romaani Mangopuun alla ilmestyy 12. helmikuuta (Avain 2010). Uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuneet hyväksikäytöt ovat kuohuttaneet viime aikoina myös luterilaista kirkkoa. Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko sanoo, että kirkon johdon on otettava vastuu ja puututtava myös herätysliikkeiden piirissä tapahtuneisiin rikoksiin. Voimalassa pohditaan niitä mekanismeja, joilla suljetut partiarkaalisesti johdetut yhteisöt houkuttelevat jäseniä. Mikä on se tie, joka vie turvaa ja johdatusta janoavan etsijän sairaiden rituaalien uhriksi?
Uusinta 6.2. klo 12.25.

Selkä hajalla, uni ei tule ja ahdistaa – missä syy?
keskiviikko 20.01.2010 Tv1 22.00

Tasapainoinen ja onnellinen elämä on jokaisen ihanne. Suoritusyhteiskunnassa hankitaan monia taitoja ja erityisosaamista, jotta pärjättäisiin paremmin tietoyhteiskunnan nopeissa haasteissa. Pahimmillaan onnellisen elämän tavoittelustakin tulee stressi. Kun ihminen ei ole enää sinut mielensä kanssa, niin tulos voi järkyttää psyykeä ja ruumista. On hälyttävää, että masennus on kaikkein yleisin syy, miksi Suomessa siirrytään työkyvyttömyyseläkkeelle. Inderjit Kaur Khalsa on suomalainen kundaliinijoogaopettaja, jonka kirja Voiman tie (Tammi 2009) opastaa itsensä tietoiseen tuntemiseen. Inderjit sanoo, että ”kulloinenkin tunnetila on suorassa yhteydessä kehon terveyteen ja sen kuntoon.” Työterveyspsykologi Arto Pietikäinen tapaa työssään paljon uupuneita. Hän on kirjoittanut teoksen Joustava mieli (Duodecim 2009), joka tarjoaa mm. työkaluja kohdata elämään kuuluvaa luonnollista uupumusta, stressiä ja alakuloa. Näyttelijä, ohjaajaopiskelija Liisa Mustonen on pohtinut oman riittämättömyyden tunnetta. ”Hän sanoo, että ”tiedämme, että pinnistely on hukkaan heitettyä energiaa ja että kärsimys ei kirkasta kenenkään kruunua, mutta sen tiedon mukaan eläminen on maailman vaikein asia.” Reidar Wasenius on perehtynyt tietoisen mielen harjoittamiseen jo kahdenkymmenen vuoden ajan ja luonut oman aivobic-menetelmänsä.

Turpiin vaan ja onnea!
keskiviikko 13.01.2010 Tv1 22.00

Onko väkivalta suomalaisten erikoisosaamista? Keskustelmassa sosiologi Emmi Lattu, kulttuurihistorian dosentti Kustaa H. J. Vilkuna, toiminnanjohtaja Tomi Timperi ja Käpylän Pyövelinä tunnettu Jukka Järvinen.
Uusinta la 16.1. klo 12.35

Ohjelma-arkisto 2009

Miten matkustaa ilman hiilijalanjälkeä ja syödä tomaatteja hyvällä omallatunnolla ?
maanatai 04.05.2009 Tv1 21.55

Marketta Horn matkusti vuonna 2004 vuoden matkalle maailman ympäri neljän euron päiväbudjetilla. Hän suosittelee meille kaikille Aasian junien karvalakkiosastoa ja halvimpia hostelleja. Toisin kuin yleensä ajatellaan, Hornin mielestä juuri ilmastoidut luksushotellit ovat terveydelle vaarallisia ja Aasian katuruokaloistakin saa terveellisempää ruokaa kuin länsimaisesta pikaruokalasta. Demos Helsinki- ajatushautomon Roope Mokka on toimittanut vähän aikaa sitten teoksen Olimme kuluttajia (Tammi 2009). Siinä luodaan neljä visiota miltä kuluttajien maailma näyttää viidentoista vuoden kuluttua. Kuvataiteilija Osmo Rauhala viljelee kotitilallaan Siurossa luomutuotteita ja on sitä mieltä, että Suomesta voitaisiin tehdä luomuviljelyn mallimaa. Kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisolan mielestä luomu ei pelasta maailmaa, vaan ruokakasvien ravintoarvoa pitää kohentaa kasvinjalostuksella, jotta köyhät ihmiset voisivat saada kaikki välttämättömät ravintoaineet päivän ainoastaan ateriastaan. Tässä tilanteessa tavallinen ihminen on ymmällään: pitäisikö kuluttaa vai pihtailla, mitkä ovat ne keinot, jolla ihan oikeasti jokaisen hiilijalanjälki pysyy pienempänä?

Valokuvan terapeuttinen voima
maanantai 27.04.2009 TV1 22.00

Kesällä 1998 sosiaalikasvatuksen opiskelija ja valokuvaaja Miina Savolainen oli keikkatöissä lastenkodissa. Hän huomasi, että lasten kanssa oli vaikeaa saada kontaktia vain puheen kautta. Monesti ääneen lausutut kipeät asiat haavoittavat lisää ja saivat lapsen perääntymään kuoreensa. Tässä työssä Miina tajusi, että valokuva voi olla silta, joka rakentaa korjaavia kokemuksia hyväksyvästä katseesta. Miina kuvasi lastenkodin kymmentä tyttöä. Tuloksena oli valokuvanäyttely Maailman ihanin tyttö, joka on kiertänyt maailmaa vuodesta 2003.
Nyt materiaalista on syntynyt kirja Maailma ihanin tyttö ( Blink Entertainment 2008). Miina Savolainen on kehittänyt voimauttavan valokuvaamisen metodin. Valokuvan terpeuttinen voima ( Duodecim 2009) on alan ensimmäinen tietokirja Suomessa.
Yksi kirjan tekijöistä on VTM, psykoterapeutti Ulla Halkola. Hän on 2000-luvun ajan ollut kehittämässä valokuvaterapian koulutusta ja käyttää sitä myös omassa terapeutin työssään.
Kasvatusfilosofian tutkija Minna Juutilainen menetti äitinsä vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisenä. Nyt aikuisena hän on kyennyt löytämään kadotetun äidin valokuvien kautta.
Sosiaalipsykologi Riku Nikkilä ja perhe-ja kriisityöntekijä Tommo Heikkilä osallistuvat paraikaa voimauttavan valokuvaamisen kurssille ja ovat siitä innoissaan.

Optioita ja lopputilejä
maanantai 20.04.2009 TV1 22.00

Kolme vuotta sitten Anne-Liisa Palmu-Joronen päätti jäädä sapattivapaalle lakiasiainjohtajan työstään Nokia Mobile Phonesista. Sen jälkeen hän ei palannut koskaan takaisin, vaan kirjoitti kirjan Nokia-vuodet (Atena 2009), missä hän purkaa kokemuksiaan Nokia-ihmisten dreamteameista, 14-tuntisista työpäivistä ja maailmanvalloituksen euforiasta. Nyt nokialainen työ-ja tehokkuuskulttuuri on kriisissä. Pääluottamusmies Kalle Kiili kertoo, miltä tuntuu niistä 350 tuotekehitysyksikön huippuosaajasta, jotka irtisanotaan Nokian Jyväskylän toimipisteestä vuoden 2010 alkuun mennessä. Kauko Sipponen on Tampereen yliopiston entinen kansleri ja yhteiskunnallinen keskustelija jo 1950-luvulta saakkaa. Sipponen arvostelee julkista valtaa siitä, että kilpailuhenkinen talousajattelu määrää yksisilmäiseti kaikkea toimintaa. Sipposen mukaan kunnatkin kilpailuttavat, vaikka eivät edes osaa sitä. Helsingin Diakonissalaitoksen Diakoniapalveluiden kehitysjohtaja Liisa Björklund sanoo väitöskirjassaan Kannustamien ja moraali, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet. Björklund sanoo, että puhutaan kannustamisesta, vaikka kyse on lannistamisesta.

Mitä tapahtuu, kun sivarisosiologi menee alokkaaksi Kainuun prikaatiin?
maanantai 07.04.2009 TV1 22.00

Sivarisosiologi Tommi Hoikkala ja 35-vuotias laivaston korpraali Mikko Salasuo aloittivat kenttätutkimuksen Kainuun prikaatissa 2008. Mukaan tutkijaryhmään liittyi Anni Ojajärvi, 32v. , joka meni alokkaksi Parolan nummelle. Voimalassa heidän kokemuksiaan: sotkun herkkumunkeista, morttileirien rankoista taistelujaksoista ja suksimarsseista. Sosiologien tarinoita kommentoi syväjohtamisen asiantuntija, everstiluutnantti Vesa Nissinen.

Kolme tarinaa lapsuudesta.
maanantai 30.03.2009 TV1 22.10

Millaista on elää kuuluisan Hollywood-ohjaajan siskona 1960-luvun Kulosaaressa? Mitä ajattelee tyttö, joka kasvaa boheemiperheen ainoana lapsena? Miltä tuntuu ikävöidä isää ja äitiä, jotka kesä toisensa jälkeen filmaavat elokuvia eri puolella Suomea ja talvisin omistavat elämänsä teatterille? Voimalassa ovat vieraana kirjailijat Elina Halttunen ja Annina Holmberg sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Tuire Harjola. Dramaturgi ja käsikirjoittaja Elina Halttusen esikoisromaani Saaressa kaikki hyvin (Teos 2009) on kevään uutuus. Annina Holmbergin Kaiku (Siltala 2009) on hänen avainromaani, jossa hän piirtää tarkan kuvan 1970-luvusta lapsen silmin. Tuire Harjolan Lähikuvassa Renny Harlin (Otava 2009) vie lukijat 1960-luvun porvarilliseen Suomeen, jossa tuleva Hollywood-ohjaaja julkaisi omaa Kulosanomat-minilehteä, jota myytiin 25 pennin hintaan.

Miksi Mikkosista tuli mielipidevaikuttajia?
maanantai 23.03.2009 Tv1 21.50

Suomessa eletään epävarmuuden aikaa. Lama, kurjistuminen ja henkinen ahdiko vetää kansalta ryhdin lysyyn ja voimavarat terävään yhteiskunnalliseen keskusteluun ovat vähissä. Lamaantuneet kansalaiset ovat hätkähtäneet, kun yhtäkkiä kotiäiti Nina Mikkosesta on tullut näyttävä mielipidevaikuttaja. Lumedemokratia- kirjassa Katja Boxberg ja Taneli Heikka väittävät, että Suomi ei ole länsimaa. Heidän mukaansa täällä eletään autoritäärisessä demokratiassa, ”media sensuroi itseään ja älymystö on kuollut”. Itään päin rähmällään olleen Suomen suhde Viroon on ollut aina ongelmallinen, mutta onko nyt takasinmaksun aika? Suomessa maanantaina julkistettava Sofi Oksasen ja Imbi Pajun Kaiken takana oli pelko- artikkelikokoelma on herättänyt jo etukäteen suuria tunteita. Kremlin tukema nuorisojärjestö on etukäteen syyttänyt Suomessa järjestettävää Viro-seminaaria venäläisvastaiseksi. Vaikenevan Suomen henkisestä tilasta puhuvat kirjailijat Imbi Paju ja Jarkko Tontti, filosofi Kalle Haatanen, toimittaja Katja Boxberg ja tuottaja Mikko Silvennoinen.

Ma 16.3. klo 21.50 Vaihtoehtohoidot kuriin, sanoo lääkäri.
maanantai 23.03.2009 TV1 21.50

Useimmat hoitoja tarvitsevat turvautuvat sekä koululääketieteeseen että vaihtoehtoisiin hoitoihin. Erilaisia luontaishoitomuotoja on satoja, mutta terveydenhuollon koulutuksessa niitä ei oteta huomioon juuri lainkaan. Internet on mullistanut tilanteen, koska nyt sairauksista kärsivät voivat tehdä itse oman diagnoosinsa ja tilata täsmälääkkeen haluamaltaan terapeutilta. Tällä hetkellä vaihtoehtohoitojen maailma on villi kenttä, jossa kuka tahansa voi nimetä itsensä terapeutiksi. Lainsäädäntöä Suomessa alalle ei ole ja Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa lainsäädäntöä ei ole. Nyt se on valmisteilla. Myös luontaishoitojen koulutetut asiantuntijat haluavat julkisen rekisterin, jolla alan yrittäjiä voidaan valvoa. Nyt lääkärit vaativat, että esimerkiksi syöpäsairaat, alaikäiset ja kroonisesti sairaat hoidettaisiin vain virallisen terveydenhuollon piirissä. Puoskarilaista ja luontaishoidoista keskustelevat lääkärit Liisa Sulkakoski, Risto Ihalainen, Anna-Liisa Enkovaara, CAM-terapeutti Merja Lindström ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Denis Vinokur.

Ohjelma-arkisto 2008

Sotkeeko hullu rakkaus elämäsi?
maanantai 09.03.2008 Tv1 21.50

Viime viikolla ilmestyi psykologi Hannele Törrösen teos Hullu rakkaus (Wsoy 2009). Se on selviytymisopas kaikille, jotka ovat jääneet kiinni uuvuttavaan, elämänvoimaa ahmivaan suhteeseen. Vaikka järki huutaa apua, niin tunne pitää kiinni. Hannele Törrösen mukaan raastavan suhteen takana on usein itseään toistava käsikirjoitus. Sen rehellinen tunnustaminen ja tukiminen on alku oman elämän hallinnalle. Voimalassa hullusta rakkaudesta Hannele Törrösen kanssa keskustelevat ohjaaja Lauri Törhönen, Väestöliiton perhetoimintojen vs. johtaja, sosiologi Heli Vaaranen ja muusikko Timo Kiiskinen, jonka Chet Baker -tribuuttilevy ilmestyy 11.3. Timo Kiiskinen on nimetty suomalaisen kaihomusiikin mestariksi. Hän sanoittaa ja säveltää intensiivistä musikkia, joka huokuu melankolista rakkautta.

Suviseuroja, siideriä ja kielletyn elämän janoa.
maanantai 16.02.2008 Tv1 21.50

Viikonlopulla sai ensi-iltansa Dome Karukosken uusi elokuva Kielletty hedelmä. Elokuvan näyttelijöistä Voimalassa ovat Amanda Pilke ja Joel Mäkinen. Elokuvasta keskustelevat kirjailija Riikka Pelo, tutkija Heikki Nenonen, ohjaaja Dome Karukoski, tiedottaja Ellen Tuomaala ja opiskelija Lauri Hyry.

Toteutuvatko ihmisoikeudet lestadiolaisyhteisössä?
maanantai 02.03.2008 Tv1 21.50

Keskustelussa lestadiolaisäidit Mari Leppänen, Rebekka Naatus ja Rauni Kortesalmi sekä liikkeestä irrottautuneet Salome Tuomaala ja Heikki Räisänen. Mukana myös Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros. Vanhoillislestadiolaisuudessa ehkäisyä pidetään syntinä. Suuret perheet johtuvat siitä, että lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä. Ehkäisystä on keskusteltu jo vuosikymmenien ajan, mutta nyt aihe on erittäin ajankohtainen Ihmisoikeusliitolle tehdyn selvityspyynnön tähden. Liitto tutkii, onko ehkäisyasia ongelmallinen ihmis-ja perusoikeuksien kannalta. Tietoon on tullut, että Suomessa ehkäisykielto on johtanut jopa kuolemaan tilanteissa, joissa naisen elimistö ei ole kestänyt jatkuvia raskauksia.

Terapiaa, terapiaa!
maanantai 23.02.2008 tv1 21.50

Kuulutko siihen terapiasukupolveen, joka pyöräyttää arjen pienet riidat isoiksi, pieleen menneen lapsuuden tranferenssikaavioiksi. Näetkö kaikessa analyysin paikan ja ahdistutko, jos elämä vain on? Terapia-aikakausi voi vaikuttaa huvittavalta, mutta pohjimmiltaan siinä on kyse ongelmista, joita yksilö ei yksin pysty ratkaisemaan. Lääkkeitä riittää EMDR-silmäterapiasta pitkäkestoiseen psykoanalyysiin ja psykokentälle tulee jatkuvasti uusia terapia-alan eksperttejä. Jos et välitä henkilökohtaisesta terapiasta, voit päästä osalliseksi siitä tv-ruudun kautta. Teema-kanavalla esitettiin viisiosainen Aikuiseksi terapiassa- sarja, jossa oikeat ihmiset kävivät psykodraaman keinoin läpi elämänsä solmukohtia. TV1:ssä pyörii parhaillaan HBOn Terapiassa-sarja. Voimalassa tavataan Matti Saario, joka oli yksi Aikuiseksi terapiassa-sarjan osanottajista, kirjailija Tiina Pystynen, joka on käynyt kymmenvuotisen analyysin, kouluttaja Salme Blomster ja analyytikko Esa Roos.

Miten elää, kun talous menee uusiksi?
maantantai 09.02.2008 Tv1 21.50

Ma 9.9. klo 21.50 Miten elää, kun talous menee uusiksi?

Suomen talous vajoaa tänä vuonna jyrkästi taantumaan, väittää Palkansaajien Tutkimuslaitos. Samaan aikaan laman vastustuskampanjat houkuttelevat kuluttajia kuluttamaan ja naistenlehdet rummuttavat köyhäilyä uutena trendinä. Mitä tästä pitäisi ajatella ja miten pitäisi elää?
Jera ja Jyri Hännisen aggressiivinen pamfletti Kallis köyhyys väittää, että jo köyhänä olo on niin kallista, ettei huono-osaisilla ole siihen varaa. Kirjoittajaveljeksistä Voimalaan saapuu toimittaja Jyri Hänninen. Livonsaaren yhteisökylä on Askaisissa ja noudattaa ekologisen elämän mallia. Yhteisön perustajajäsen, agronomi Esa Aro-Heinilä kertoo, mitä Livosaaressa on opittu kolmessa vuodessa. Keskusteluun tulee myös mukaan pitkän linjan talousvaikuttaja Johannes Koroma, joka oli mm. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton ensimmäinen toimitusjohtaja (1993-2003).
Uusinta ke 11.2 klo 13.05.

Millaista on olla seksistä syrjäytynyt läpierotisoituneessa maailmassa?
maanantai 02.02.2008 TV1 21.50

Mukana kirjailijat Timo Hännikäinen ja Esa Sariola, sosiologi Anna Kontula ja kouluttaja Meri Saarnilahti-Becker.
Helsinkiläinen kirjailija ja päätoimittaja Timo Hännikäinen on juuri julkaissut seksuaalipoliittisen pamfletin Ilman ( Savukeidas), jossa hän pohtii elämäänsä piinkovassa seksuaalisen kilpailun maailmassa. Vaikka tässä ajassa ei ole pulaa näennäisestä seksuaalisesta ylensyönnistä, niin harva uskaltaa paljastaa, miten monen ihmisen seksuaalista identtiteettiä leimaavat pikemminkin pelko, puute ja häpeä. Kirjailija Esa Sariolan uusin näytelmä Yritetään hyvällä (Studio Krunikka) käsittelee vanhemman naisen ja nuoremman miehen parisuhdetta. Siinä pohditaan, mitä paineita täydellisen suhteen vaatimus heille aiheuttaa. Onko todella niin, että ikäero, sukupuoliero ja erilainen kulttuuritausta ovat ”too much for a perfect match”.

Miten selvitä hengissä työpaikalla?
maanatai 26.01.2008 TV1 21.50

VOIMALA PALAA RUUTUUN MA 26.1.2009 klo 21.50.

Voimala voi taas katsoa koko kevään
TV1:n Voimala avaa ovensa 26. tammikuuta, jolloin on taas mahdollisuus saada helpotusta henkisen energian tarpeeseen. Paikalle kutsutaan viitenätoista maanantaina voimaa, viisautta ja vaihtoehtoja säteileviä persoonia. Yksi ohjelma kestää viisikymmentä minuuttia ja kotikatsomossa sähköä siihen kuluu saman verran kuin kuuteen teekupilliseen. Se on halpa hinta kaikista niistä ajatuksista, ihmisistä ja oivalluksista, joita Voimalan jakeluverkosta irtoaa kaikille kansalaisille ikään ja säätyyn katsomatta.
Voimalassa on vieraillut vuosien varrella kirjava joukko dosentteja, lennokkaita kirjailijoita, ahdistuneita pappeja, työn uuvuttamia kehäraakkeja ja yksi kuriton koira.

Ma 26.1 klo 21.50 Kansallisoopperan erorahatarjouksista, työpahoinvoinnista ja luovan yhteisön hyvästä meningistä puhuvat Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, Kokkolan Oopperan taiteellinen johtaja Anu Komsim,laulaja Jyrki Anttila ja Kiusaajat kuriin -kirjan kirjoittaja Kaarina Korhonen.

Uusinta ke 28.1. klo 13.05.

Haluamme uuden poliittisen sisällön!
maanantai 05.05.2008 Tv1 22.25

Liken Into -pamflettisarjassa on juuri ilmestynyt Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön toimittama artikkelikokoelma Puolueiden kriisi. Siinä tuodaan esiin, että puolueet ovat taantuneet teknokraattisiksi äänenkeruuautomaateiksi, joiden politiikan sisältö henkilöidään. Puolueen johtajien toimintaa määrittelee enemmän mediajulkisuus kuin tarve ja halu ideologiseen keskusteluun ja todelliseen yhteiskunnalliseen muutokseen. Pamfletissa on uusia avauksia sitä, miten politiikka palautetaan puolueiden asialistalle. Kirjoittajista ovat Voimala-ohjelmassa mukana Lauri Holappa, Tuomas Rantanen, Thomas Wallgren ja Hanna Kuusela. SDP:ssä, Attacissa ja sosiaalifoorumissa vaikuttava VTK Lauri Holappa on todennut, että poliittisesta osastostaan luopuneessa SDP:ssa toimii nykyään lähinnä palkanlaskijoita ja siivoojia. FT Thomas Wallgren arvelee, että suora demokratia on tärkein pelastuskeino ja se voidaan kanavoida myös perinteisiin puolueisiin. Helsingin kaupunginvaltuutettu, Voima-lehden toimitusjohtaja Tuomas Rantanen kaipaa ”vastakoneita”, jotka tekisivät politiikkaa kansalaisjärjestöjä tehokkaammin. Ohjelmassa on mukana myös Susanna Kuparinen, joka ohjasi Ylioppilasteatteriin Valtuusto -näytelmän. Valtuusto näyttää, millaista draamaa kaupunginvaltuustossa syntyi, kun siellä taisteltiin yömyöhällä lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon uusista järjestelyistä. Käsikirjoitus on otettu suoraan valtuuston kokouspöytäkirjasta. Mukana keskustelussa on myös toisen kauden kansanedustaja Pertti Salovaara Pirkanmaalta. Hän kertoo, mitkä ovat rivikansanedustajan vaikutusmahdollisuudet demokratiassa.

Voihan vitalis, miksi kaikki kiroilee niin hirveästi?
maanatai 28.04.2008 Tv1 22.10

”Vittu kun vituttaa”, on arkinen huokaisu koulunpenkillä, työmaaruokalassa tai ruuhkabussissa. Sanotaan, että missään muualla ei kiroilla niin paljon kuin Suomessa eikä millään kansakunnalla ole yhtä muhkeaa kirosanavarastoa. Miksi tyly kieli on niin toimivaa ja mitä se kertoo suomalaisten mielenmaisemasta?FT Lari Kotilainen on tehnyt väitöskirjan Kiellon lumo ja tutkinut aggressiivia, jota ilmaisee esimerkiksi sanonnat ”vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu” tai ” vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa”. Milla Paloniemen sarjakuvahahmo Kiroileva siili on noussut myyntitilastojen kärkeen. Siilin niukka ilmaisu puhuttelee kansaa. Ninni Saajola valittiin äsken Rovaniemellä Vittuilun Suomen mestariksi 2008. Kisan säännöt kieltävät kiroilun, mutta mahdollisimman tyly kuittailu palkitaan. Harri Virtanen on TV1:n ohjelmapäällikkö ja näytelmäkirjailija. Hän on käsikirjoittanut Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa Kymenlaakson laulu -draamasarjan, jonka puhetapa on herättänyt närkästystä siinä missä monet muutkin nykydraamat. Fennistiikan dosentti Leena Kytömäki on pohtinut kielen muutosta ja sitä, mistä kiroilussa on kyse. Kytömäki kirjoittaa Turun Sanomissa, miten rippileiriltä palannut tytär mykisti vanhempansa kertomalla, että ”leirillä oli vitun sikasiisti pappi ja siksi tosi mahtavaa”.

Viha, suru, masennus. Ahdistaa, mistä apu?
maanantai 21.04.2008 TV1 22.10

Suomessa psyykenlääkkeiden käyttäjiä arvioidaan olevan jopa 700 000. Vaikka masennuksesta puhutaan paljon, sen hoito on edelleen varsin riittämättömällä tasolla. Nykyisellään vain 11 prosenttia masennuspotilaista on saanut viikottaista psykoterapiaa ennen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistään. Kirjailija, terapeutti, kouluttaja Tommy Hellstenin viimeisin teos Uhanalainen ihminen (Kirjapaja 2008) summaa Hellstenin kokemukset 30 vuoden terapiatyöstä. Hän on myös aloittamassa valtakunnallista Ihminen tavattavissa -hanketta, jonka hän määrittelee vastaiskuksi ihmisyyttä alasajavalle häpeäkulttuurille. ”Emme muuta maailmaa valittamalla sen tilaa, vaan tekemällä jotain toisin”, sanoo Tommy Hellsten. Psykologian tohtori, traumapsykologi Eija Palosaari sai viime viikolla tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon kirjastaan Lupa särkyä. (Edita 2007). Hänet valittiin tänä vuonna myös vuoden psykologiksi. Eija Palosaari sanoo, että aivot on kuin pakastin, johon psyyke säilöö asioita odottamaan käsittelyä. Hän uskoo, että osa suomalaisten nykyisistä massiivisista mielenterveysongelmista on itse asiassa eräänlaista vähävoimaisuutta, ei varsinaista masennusta. Terhi Vedenkivi on kouluttautunut psykoterapeutiksi aikuisiällä. Hän on myös julkaissut esikoisrunokokoelman Hatullinen tuulta (Sanasato 2006).
Uusinta ke 23.4.klo 13.05

Seksi ei ole enää kortilla.
maanatai 14.04.2008 TV1 22.10

Eroottinen tanssija vaihtoi Suomen ulkominsterin ja koko kansa seuraa jännitysnäytelmää, jossa pisteytetään julkisuuden henkilöiden ja tanssijoiden keskinäistä kemiaa. Erotiikasta on tullut osa politiikkaa. Vetävätkö median soidintansseihin osallistuvat poliitikot pidemmän korren kuin ne, jotka tyytyvät puurtamaan kunnallisvaltuustojen hikisllä penkeillä ja täysistuntojen uuvuttavassa ilmapiirissä? Millainen ihmiskuva löytyy tämän karnevaalin takaa? Olemmeko palanneet alkuihmisen luolaan, missä urosten ja naaraiden kisailussa parhaat pakarat tuovat voiton kotiin? Mukana keskustelussa Kaarina Nikunen, joka toimitti 2005 teoksen Jokapäiväinen pornomme. Mediaseksuaalisuus ja populaarikulttuuri (Vastapaino) ja professori Mikko Lehtonen, joka kirjoitti jo 10 vuotta sitten analyysin Ilkka Kanervan tapauksesta (Pikkujättiläisiä, Vastapaino 1995). Filosofi Jukka Hankamäki on tutkinut moralismin ja politiikan rajapintoja (Filosofiset viuhahdukset. Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofisista liikkkeistä, 2007), tietokirjailija Osmo Tammisalo puolestaan on kirjoittanut teoksen Rakkauden evoluutio. Ihmisen parinvalinnan biologiaa (Terra Gognita 2005), jossa hän tarkastelee parivalinnan biologisia mekanismeja.
Uusinta ke 16.4.klo 13.05

Mitä unta näit viime yönä?
maanatai 31.03.2008 Tv1 21.55

Psykiatrian erikoislääkäri Markku Siivolalta on juuri ilmestynyt teos Unien opissa. Unet itseymmärryksen palveluksessa (Kirjapaja 2008). Markku Siivolan mielestä unia ei pidä tulkita Freudiin, Jungiin tai ennustajaeukkoihin turvautuen, vaan unen viestit pitää oivaltaa itse, mielellään uniryhmässä. Montague Ullmanin unikäsityksen mukaan uni on henkilökohtaista ja eheyttävää kommunikaatiota unenäkijälle, mutta se tarvitsee tulla jaetuksi useamman ihmisen kesken todellistuakseen täydellisemmin. Fil.tri Olavi Moilasella on kymmenien vuosien kokemus unityöstä. Hänen mielestään ihminen on luova unigeneraattori, unien avulla hän voi tuottaa lisää merkityksiä elämään eikä vain tulkita olemassaolevaa. Psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki sanoo, että ydinminuus ilmaisee itsensä unien kautta. Hänen teoksensa Unet ja arkkityypit (Rasalas 2007) opastaa naista löytämään piilevät, alitajuiset voimavaransa.

Mystiikan voima
maanantai 27.03.2008 TV1 21.55

Toisen pääsiäispäivän Voimalassa pohditaan mystiikan ydintä. Onko se tie, jonka kautta aukeaa totuus ihmisen perimmäisestä ytimestä vai onko mystiikka epämääräistä kaipuuta, muodikasta eskapismia? Mystiikka haastaa näkemyksen, että todellisuus olisi vain näkyvä pinta. Aito mystikko on syvärealisti, sillä hän näkee myös pinnan alle. Ohjelmassa tavataan Maiju Lehmijoki-Gardner, joka kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen kokonaisesityksen länsimaisesta mystiikasta Kristillinen mystiikka (Kirjapaja2007) . Piispa Arseni tunnetaan ortodoksisen ikoniperinteen asiantuntijana ja hän myös itse maalaa ikoneja. Piispa Arsenilta on juuri ilmestynyt teos Ikoneja kansalle (Maahenki 2008). Kuvataitelilija Juha Saitajoki on tehnyt väitöskirjan uskonnollisesta kokemuksesta Pyhän Teresan hurmio. Pyhä Jeesuksen Teresa, Gian Lorenzo Bernini ja minä. Siinä tarkastellaan uskonnollista kokemusta, sydämen lävistämistä.

Luokkaeroja, Suomessako?
maanantai 17.03.2008 TV1 21.55

Työväenluokan tyttö Katriina Järvinen ja sivistyssuvun jäsen Arne Nevanlinna kohtaavat. Mukana myös taloussosiologi Jani Erola.
Uusinta 19.3. klo 13.05

44-vuotias on ihmiskunnan onnettomin.
maanantai 10.03.2008 Tv1 21.55

Onnellisuustutkijoiden mukaan 40-50-vuotiaat kärsivät eniten maailmassa masennuksesta, riittämättömyyden tunteesta ja erilaisista paineista niin työ- kuin perhe-elämässäkin. Se on ikäkausi, jolloin ihminen tarkastelee jo elettyä elämää ja pohtii, mitä tulevaisuudella on vielä annettavana. Voimalassa tavataan neljä neljäkymmentäneljävuotiasta. He ovat muusikko Pauli Hanhiniemi, Helsingin Astanga joogakoulun perustaja Juha Javanainen, kirjailija Sirpa Kähkönen sekä hahmo- ja seksuaaliterapeutti Heidi Valasti.
Uusinta 12.3 klo 13.05

Kauneus on valtaa.
maanantai 03.03.2008 Tv1 21.55

Voimalassa puhutaan kauneusmarkkinoista ja seksuaalisesta vallasta. Kauneusleikkauksia ei enää paheksuta, vaan ne nähdään kätevinä keinoina uusintaa naisen – ja miksei miehenkin – seksuaalista viehättävyyttä ja sitä kautta valtaa. Piirteiden veltostuminen ja ruumiin löystyminen ovat nuoruuskulttuurissa elävän ihmisen uhkakuvia, joista halutaan ottaa torjuntavoittoja pala kerrallaan. Jatkuvasti kehittyvä kauneusteknologia mahdollistaa kamppailun. Mukana keskustelussa ovat Lihaan leikattu kauneus -kirjan (Gaudeamus) tekijä Taina Kinnunen, radiotoimittaja Kirsi Virtanen, jolta ilmestyy maaliskuun lopussa kirja Lupa olla nainen (Atena) ja plastiikkakirjurgi Asko Salmi. Mukana on myös Naisen seksuaalinen valta -kirjan (Multikustannus) tekijä Henry Laasanen. Hänen käsityksensä mukaan naisten ja miesten keskinäinen kanssakäyminen on nähtävissä myös markkina-arvoteorian pohjalta. Kysynnän ja tarjonnan lait eivät kohtaa, vaan mies on vaarassa tipahtaa pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle.
Uusinta 5.3.klo 13.05

Kuka kelpaa kirjailijaksi ja mihin kustantamoon?
maanantai 25.02.2008 TV1 21.55

Kaupallista menestystä hamuavien kustantamoiden taistelu myyvistä kirjailijoista on koventunut, vastaavasti vaatimaton kirjailija odottaa edelleen tulospaineissa hikoilevalta kustannustoimittajaltaan entisaikojen perehtyvää ateljeekritiikkiä.

Aleksi ja Touko Siltalan päätös lähteä WSOY:stä on synnyttänyt myrskyn kirjallisella kentällä. He aikovat perustaa uuden kustantamon, johon Kari Hotakainen, Leena Lander, Hannu Raittila ja Pirkko Saisio ovat jo ilmoittaneet siirtyvänsä. Tämä siirto on synnyttänyt rajua keskustelua kirjailijan asemasta, kustantamoiden myyntilukupaineista ja kirjojen markkinoinnista. Samaan aikaan kiistellään siitä, millaisin kriteerein Suomen Kirjalilijaliitto valitsee jäsenensä. Voimalan kirjallisuuskeskustelussa kohtaavat kustantajat Touko Siltala ja Mikko Aarne sekä kirjailijat Jari Järvelä, Kata Kärkkäinen, Tommi Melender ja Hannu Mäkelä..

Voiko uskottomuudesta toipua?
maanantai 18.02.2008 Tv1 21.55

Juuri Berliinin elokuvajuhlilla esitetty Petri Kotwican elokuva Musta Jää on tutkielma uskottomuuden luomasta kolmiodraamasta. Se kertoo petoksesta ja kostosta, kahden naisen kamppailusta ja miehestä, joka yrittää selvitä ehjin nahoin. Uskottomuus koskettaa tutkimuksen mukaan joka kolmatta suomalaista ja lähes viikottain lööpit kirkuvat sanaa ERO! Ohjaaja Perti Kotwican lisäksi uskottomuudesta kertoo neljän lapsen äiti Auli Liimatainen , jonka aviokriisi alkoi seitsemän vuotta sitten Aulin odottaessa neljättä lastaan. Vastikään ilmestyi Buchert, Kiianmaa, Uljas: Revitty Sydän (Minerva2007), joka pohtii sekä petetyn että pettäjän tarinaa uskottomuuskriisissä. Ohjelmassa kirjan tekijöistä ovat mukana pastori, teologi Maria Buchert ja toimittaja Tellervo Uljas.

Uusinta 20.2. klo 13.05

Miksi koira on niin rakas?
maanantai 11.02.2008 TV1 21.55

Suomessa on jo yli 600 000 koiraa. Tällä hetkellä suosittuja ovat hyvin pienikokoiset koirat. Koirien hoivateollisuus on kasvava bisnes. Koirille tarjotaan päiväkotihoitoa, allergiset koirat voivat pistäytyä suolahuoneissa ja myös terapeuteista on kysyntää. Yhä useampi koirapuiston kuluttaja on tuotu löytöeläimena Espanjasta, Viipurista, Pietarista tai Virosta. Kun aikaisemmin koira oli ihmiselle paikkansa tietävä uskollinen ystävä, niin nykyään moniongelmainen ihminen on vaikeuksissa moniongelmaisen koiransa kanssa. Tänään koiria sekä inhimillistetään kaiken rakkauden kohteeksi että esineellistetään muodikkaina leluina. Koiramaailmasta keskustelevat tunnettu koirankouluttaja Pertti Vilander, Vuoden 2007 eläinlääkäri, professori Marjatta Snellman ja kirjailija Yrsa Stenius. Yrsa Steniuksen tuore kirja Koiria, rakkautta ja surua (Otava 2008) saanut jo innostuneen vastaanoton Ruotsissa. Kirjassa Stenius käy läpi elämäänsä omistamiensa ja syvästi rakastamiensa mäyräkoirien kautta. Pertti Vilanderin Koirankorjauskirja (Gummerrus 2007) herätti paljon keskustelua viime syksynä ja tänään Vilanderin www.koiraneuvola.fi-sivuilla käy 2500 neuvoja tarvitsevaa koiranomistajaa päivittäin. Professori Marjatta Snellman on taistellut avoimesti koirien liiallisen rotujalostamisen takia. Hän olisi valmis kieltämään esimerkiksi sharpein ja englanninbulddogin kokonaan.
Uusinta ke 13.2. klo 13.05

Miten aiot selvitä ilmastonmuutoksesta?
maanantai 04.02.2008 TV1 21.55

Lumettomat talvet ja kesähelteet sinileväjärvien rannoilla ovat suomalaisten arkea jo nyt. Lopetatko vessapaperin ja auton käytön, vaihdatko pihvin linssisoppaan ja luovutko lomamatkailusta loppuelämäksi? Vai jatkatko kulutusmenoa entiseen malliin? Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin yhteinen huolenaihe. Ympäristotoimittaja Pasi Toiviainen on kirjoittanut omakohtaisen kirjan Ilmastonmuutos nyt. Muistiinpanoja maailmanlopusta (Otava 2007) Hänen loppupäätelmänsä on haastava. Apokalyptinen ilmastokatastrofi on todennäköisempi kuin haluamme uskoa. Antti Nylén kirjoitti paljon huomiota saaneen esseekokoelman Vihan ja katkeruuden esseet (Savukeidas 2007), jossa hän esittelee käsitteen vegaaninen anarkodandyismi. Nylén katsoo, että kapinan mahdollisuus on kieltäymyksessä. On sanottava ei kaikille kulutuksen ja nautinnon vaatimuksille, joilla kulttuuri meitä riivaa. Myös Timo Hännikäinen käsittelee ekologista todellisuutta kirjassaan Taantumuksellisen uskontunnustus (Savukeidas 2007). Hän on pysynyt pienituloisena, liikkunut julkisilla, jättänyt tavaroita ostamatta ja lahjoittanut rahaa metsien suojeluun. DI valt.kand. Johanna Taskinen omistaa tuulivoimala Lumituulen osakkeita, jota vastaan hän saa kuluttaa sähköä vain tietyn määrän vuodessa. Johanna Taskinen työskentelee liikennesuunnittelijana Motiva Oy:ssä.
Uusinta ke 6.2. klo 13.05.

Miten pärjätä talouden myrskyssä?
maanantai 28.01.2008 Tv1 21.55

Viime viikot ovat kääntäneet maailman talouden uuteen asentoon. Pörssikurssit syöksähtelevät edestakaisin ja taantuman tuloa arvuutellaan kerran tunnissa.

Millaisia selviytymistapoja ovat löytäneet Heikki Hursti, Jukka Ylitalo ja Aleksi Neuvonen? Heikki Hursti jatkaa isänsä Veikon elämäntyötä vähäosaisten ja syrjäytyneiden parissa. Jukka Ylitalo oli islantilaisomistaja Glintirille myydyn Fim-konsernin osakas ja hallituksen jäsen. Tällä hetkellä hän elättää itseään ja perhettään paitsi sijoittajana, myös pelaamalla pokeria. Aleksi Neuvonen toimii ajatushautomo Demoksen tutkimusjohtajana. Demos pohtii yksilön vaikuttamismahdollisuuksia ja sen tehtävänä on listätä kansalaisten, kuluttajien ja käyttäjien valtaa instituutioissa.
Uusinta 30.1. ke klo 13.05

Pitääkö kirkko erottaa valtiosta?
maanantai 21.01.2008 TV1 21.55

Ateisti Erkki Tuomiojan Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa pitämä puhe on laukaissut yhteiskunnallisen keskustelun kirkon asemasta Suomen valtiossa. Pitäisikö teologinen tiedekunta lakkauttaa yliopistosta ja pitäisikö Suomen lapset säästää enkeliopeilta? Jäsenpulan kanssa kamppaileva kansankirkko houkuttelee vieraantuneita jäseniään siipiensä suojaan erilaisilla kampanjoilla. Viime syksyn Uskotoivorakkaus -kampanja herätti aikaisempien mainoskampanjoiden tapaan ihmetystä siitä, onko kirkko lähtenyt popularisoimaan sanomaansa kysenalaisella tavalla.

Keskustelussa mukana Rosa Meriläinen, joka oli mukana tekemässä vihreiden lakialoitetta 2005 kirkon ja valtion erottamisesta. Mukana on myös kirkkohistorian emeritus professori Juha Seppo, rokkipappi Mikko Salmi ja kirjailija, Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo.
Uusinta TV1 ke 23.1. klo 13.05

Hoivaako robottihylje vanhusta paremmin kuin pätkätyöläinen?
maanantai 14.01.2008 Tv1 21.55

Ellen Jokikunnas oli mummonsa omahoitaja tämän kuolemaan saakka. 83-vuotias Yrjö Korhonen osallistuu päivittäin vaimonsa Ainon hoitoon vanhainkodissa. Mikä on vanhuksen kohtalo erilaisten hoitopalvelujen armoilla?
Vanhan ihmisen hoivaamisesta ja kohtaamisen vaikeudesta puhuvat Ellenin ja Yrjön lisäksi vanhusasiavaltuutettu Pauliina Takala, sosiaaligerontologian lehtori Helky Koskela sekä tekoaälytutkija, tohtori Tuomas Lukka.
Uusinta ke 16.1. klo 13.00.

Kevään 2008 ensimmäisessä lähetyksessä puhutaan seksistä.
maanantai 07.01.2008 TV1 22.35

Kuvataiteilija Mimosa Pale tuo Voimalaan kaksimetrisen hävyn, jonka Suomen Estetiikan Seura palkitsi vuoden 2007 esteettisenä tekona. Taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff perustelee valintaa. Kirjailija Eeva Kilven kirjassa Unta vain ( WSOY 2007) puhutaan 78-vuotiaan naisen seksuaalisesta halusta ja oikeudesta siihen. Mainosguru \”elämä on\” Markku Rönkkö tarkastelee maailman erotisoitumista leipätyönsä ja kirjailijan näkökulmasta. Mukana on myös seksuaaliterapeutti Antti Ryynänen.
Uusinta Tv1 9.1. klo 13.05.

Ohjelma-arkisto 2007

En tahdo sua menettää!
maanantai 21.05.2007 Tv1 21.55

Nuorten masennuksesta puhuvat isä Kari Närhi, lähihoitaja ja muusikko Tumppi Varonen, valokuvaaja Lilli Kinnunen ja kirjailija Hanna Marjut Marttila.
Uusinta ke 23.5. klo 16.05.

Uskomattomia kuvia Suomesta.
maanantai 14.05.2007 Tv1 21.55

Mitä valokuvaajat Jouko Lehtola,Esko Männikkö, Ritva Kovalainen ja Pekka Turunen kertovat meille kotimaastamme.
Mukana myös Oi maame!- Valokuvia Suomesta-näyttelyn kuraattori Riitta Raatikainen.
Uusinta ke. 16.5.klo 16.05.

70-luvun lentävistä feministeistä nykypäivän aktivismiin.
maanantai 07.05.2007 Tv1 21.55

Äiti, Sunniva Drake ja poika, Markus Drake kohtaavat. Mukana myös itsepuolustusryhmien vetäjä Malin Gustavsson ja naispoliisi Viola Ikonen.
Uusinta ke 9.5.klo 16.05.

Huippuyliopisto haussa.
maanantai 23.04.2007 TV1 22.30

Kehitetäänkö yliopistoa talouden vai luovuuden ehdoilla. Keskustelmassa prof. Pekka Himanen, Taik:in vararehtori Merja Salo,
HKK:n rehtori Eero Kasanen, prof. Kari Uusikylä ja kirjailija Elina Hirvonen.
Uusinta TV1 ke 25.4.klo 16.05.

Miksi miljoonan suomalaisen selkään sattuu?
maanantai 16.04.2007 TV1 22.10

Kivusta, kärsimyksestä ja läsnäolosta puhuvat parantaja Hannes Karppinen hänen poikansa Harri,lääket.tri Anneli Vainio ja kehopsykoterapeutti Leena Pennanen.
Uusinta ke 18.4. klo 16.05.

Mystiikka kutsuu nykyihmistä.
maanatai 09.04.2007 Tv1 22.35

Pyhän kosketusta pohtivat Munkki Serafim sekä teologian tohtorit Pauliina Kainulainen ja Jyri Komulainen.
Uusinta ke 11.04 klo 16.05.

Rakennekynsillä vallan kahvaan.
maananatai 26.03.2007 Tv1 22.30

Naisista ja menestymisen moraalista puhuvat Arja Alho, päätoimittaja Ulla-Maija Paavilainen ja mediatutkija Iiris Ruoho sekä näyttelijä Simo Routarinne.
Uusinta ke 28.3. klo 16.05.

Miksi ohjaaja Taru Mäkelä teki suvustaan elokuvan?
maanantai 19.03.2007 TV1 21.45

Oman elämän kirjaamisesta ja muistamisesta puhuvat psykoterapeutti ja krjailija Pepi reinikainen, ohjaaja Taru Mäkelä, kehityspäällikkö Matti Lintulahti ja elämäkertojen kirjoittaja Heli Hulmi.
Uusinta ke 21.3. klo 16.05.

Kuka taiteilija pääsee ulkomaille?
maanantai 12.03.2007 TV1 21.45

Kultturiviennistä puhuvat kirjailija Anja Snellman,Duudsonit, Elokuvasäätiön tj.Irina Krohn, UM:n osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula ja kuvataiteilija Helena Hietanen.
Uusinta ke 14.3. klo 16.05.

Törkyä, mainetta, kateutta ja kiimaa.
maananatai 05.03.2007 TV1 21.45

Hullusta julkisuudesta puhuvat Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen, Lenita Airisto, toimittajat Leena Sharma ja Unto Hämäläinen.
Uusinta ke. 7.3. klo 16.05.

Miehen elämää.
maanantai 26.02.2007 TV1 21.50

Mukana uutuuselokuvien tähdet Jorma Kääriäinen ja Tommi Korpela. Keskustelemassa myös ohjaaja Aleksi Salmenperä sekä runoilija Tuomas Timonen.
Uusinta ke 28.2. klo 16.05.

Tohtoritehtaan työttömät.
maanantai 19.02.2007 Tv1 21.50

Mukana työministeri Tarja Filatov, tohtori Elina Vuola sekä tutkijat Ilkka Levä ja Anu Suoranta.
Uusinta ke 21.2. klo 16.05.

Elämmekö ylipsykologisoinnin aikaa?
maanantai 12.02.2007 Tv1 21.50

Tunnelukoista, tunneälystä, kriisiterapiasta ja psykotestauksesta keskustelevat tiedetoimittaja Marko Hamilo, tunnetutkija, psykologian tohtori Mikael Saarinen, kriisipsykologi Krister Andersson ja psykiatrian dosentti Jyrki Korkeila.
Uusinta ke 14.2. klo 16.10.

Turvamiehet kouluhin. Onko nykypäivän opettaja nyrkkeilysäkki, psykologi vai tiedonjakaja?
maanantai 05.02.2007 Tv1 21.50

Opettajiin kohdistuvasta väkivallasta kertovat Ari Söderqvist ja Kimmo Koskinen. Mukana myös koulukiusatut Kana ja Heidi Kyrö sekä professori Chistina Salmivalli ja kasvatustieteiden tohtori Tuula Uusitalo.
Uusinta ke 7.2. klo 16.10.

Kirjabisneksen kovat lait.
maanantain 29.01.2007 TV1 21.50

Miksi Loki-kirjojen Niko Aula ja Liken Hannu Paloviita luopuivat kustantamoistaan? Mukana myös kustannuspäällikkö Jan Erola sekä tietokirjailija Pekka Hako ja ensimmäisen romaaninsa julkaissut Pasi Ilmari Jääskeläinen.
Uusinta ke 31.1. klo 16.10.

Asuuko Jumala taivaassa vai VMAT2-geenissä vai onko Hän ahdistuneen ihmisen pelastusrengas?
maanantai 22.01.2007 TV1 21.50

Mukana teologian tohtorit Petri Merenlahti ja Ilkka Pyysiäinen, kirjailija Riikka Pelo ja Vuoden tiedekirjan voittaja Mirkka Lappalainen.
Uusinta ke 23.1. klo 16.10.

Ei pysty, liian hapokasta! Onko Suomi kreisihuumorin kärkimaa?
maanantai 15.01.2007 TV1 21.50

Vastaamassa Kari \”Ketonen&Myllyrinne\” Ketonen, Petteri \”Läpiveto\” Summanen, Juba \”Viivi&Wagner\” Tuomola ja stand up-koomikko, toimittaja Outi Keskevaari.

Miten isän perintö muuttuu pojan taakaksi? Mistä teidän perheessä vaietaan?
maanantai 08.01.2007 TV1 21.50

Aiheesta puhuvat käsikirjoittaja-ohjaaja Paavo Westerberg, näyttelijät Kristo Salminen ja Emmi Pesonen sekä lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Mukana myös muusikko Karl Sinkkonen, edesmenneen kirjailija Lassi Sinkkosen poika.
Uusinta ke 10.1.2007 klo 16.10.

Ohjelma-arkisto 2006

Savustusta ja syntipukkeja.
maanantai 11.12.2006 TV1 22.20

Työyhteisöjen pahoinvoinnista keskustelevat
Uuraisten vt. kirkkoherra Markku Suokonautio, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen ja tutkija Helena Saarikoski.

Syöminen ja tunteet.
maanantai 04.12.2006 TV1 22.10

Miksi syön liikaa, vaikka haluaisin laihtua?
Mukana toimittaja Sven Pahajoki, terapeutti Irene Kristeri, ruokakaraoken vetäjä Christer Sundqvist ja abiturientti Jenni Hyysalo.
Uusinta ti. 5.12. klo 13.05.

Miksi Suomessa on melkein miljoona sinkkua?
maanantai 27.11.2006 TV1 22.10

Nirsoista naisista, sitoutumiskammoisista miehistä ja läheisyyden peloista puhuvat Maajussi-juontaja Mia Halonen, yritystalouden opettaja Rami Haakana, ammatin opettaja Paul Nyström ja pariterapeutti Kaija Maria Junkkari.

Asuuko sinunkin sisälläsi pieni rasisti?
maanantai 20.11.2006 TV1 22.10

Monikulttuurisesta Suomesta puhuvat Aysu Shakir, Mikael Isomäki, ICMPDn Suomen edustaja Risto Laakkonen, Spektr-lehden päätoimittaja Eilina Gusatinsky ja Mogadishu Avenuen näyttelijä Mateus Tembe.
Uusinta ti 21.11. klo 13.05.

Paha akka vai villi viisikymppinen?
maanantai 13.11.2006 TV1 22.10

Pitääkö hormoneja syödä vai ei? Aikuisen naisen voimavuosista keskustelevat yrittäjä Kike Elomaa, kirjailija Tuula-Liina Varis, aromaterapeutti Tutteli Hammermann, päätoimittaja Kristiina Dragon, terveystiedon tri Sirpa-Liisa Hovi ja lääket.ja kirurgian tri Arto Saure
Uusinta ti 14.11 klo 13.05.

Lapsen elämää alkoholiperheessä.
maanantai 30.10.2006 TV1 22.20

Ajankohtaisesta aiheesta puhuvat Katja Furman, Kristiina Kärhä ja Tommi Liimatainen sekä Lasinen lapsuus-projketin Teuvo Peltoniemi.
Uusinta ti 31.10 klo 13.05

Tunteet tiskiin.
maanantai 23.10.2006 TV1 22.20

Julkisuudesta, yksityisyyden rajoista ja itsensäpaljastamisesta keskustelevat Sitran yliasiamies Esko Aho, Tiina Jylhä, toimittajat Jertta Blomstedt ja Jouni Tervo sekä kirjailija Pirjo Hassinen.
Uusinta ti 24.10. 13.05.

Millaista on hankkia lapsi yksin?
maanantai 16.10.2006 TV1 22.20

Elämästä pienperheessä kertovat toimittaja Eve Mantu, kirjailija Marianne Peltomaa, valt.toht. Riitta Högbacka ja näyttelijä Maija Paunio.
Uusinta ti 17.10 klo 13.05.

Seksi ja pahuus.
maanantai 09.10.2006 TV1 23.05

Pedofilian uudesta noususta keskustelevat Helsingin vankilan psykologi Pertti Hakkarainen, rikoskomisario Jonna Turunen, Stakesin kehittämispäällikkö Sirpa Taskinen ja sairaanhoitaja Mari Laiho. Mukana myös näyttelijä Juhani Laitala Kansallisteatterin uudesta Blackbird-näytelmästä.

Talousmies Kari Nars selvitti, miten raha ja onni kuuluvat yhteen.
maanantai 25.09.2006 TV1 22.25

Hauraasta onnesta keskustelevat myös kuvataiteilija Marjatta Tapiola, näytelmäkirjailija Marjo Niemi ja tutkija Tatu Hirvonen.
Uusinta ti 26.9. klo 13.05.

Riisuttuja pappeja ja jumalankuvia.
maanantai 18.09.2006 TV1 22.20

Kirkollisen elämän hulinoista keskustelevat laulaja Rainer Friman, näytelmäkirjailija Juha Jokela, näyttelijä Matleena Kuusniemi, kirjailija Erik Wahlström ja pappi Arto Antturi.
Uusinta ti 19.9 13.05

Vuosi ilman viinaa.
maananatai 11.09.2006 TV1 22.10

Juomisen suruista ja iloista, riippuvuudesta ja terveysfasisimista keskustelevat runoilija, opettaja Arno Kotro, lääkäri Juhani Seppänen, kirailija Arto Virtanen ja esikoiskirjailija Jera Hänninen.
Juhani Seppänen: Selvästi juovuksissa(Otava 2006), Arto Virtanen: Kirjailijan koti (Tammi 2006), Jera Hänninen: Harakkapoika (Bazar 2006)
UUSINTA ti. 12.9. klo 13.00.

Miksi rakkaus tekee niin kipeää?
Maananatai 04.09.2006 Tv1 22.10

Kata Kärkkäinen kirjoitti romaanin tuhoavasta parisuhteesta ja Minttu Hapuli selviytymisoppaan rakkaushuumasta. Psykoteapeutti Jorma Myllärniemi kertoo miksi narsismi on aikamme tauti.

Syksyn ensimmäisessä ohjelmassa pohditaan ihmisen ja työn välistä suhdetta. Miksi alle 60-vuotiaat työnnetään pois työelämästä kun samaan aikaan eläkeikää haluttaisiin nostaa tuntuvasti?
Maanantai 28.08.2006 TV1 22.35

Radiotoimittaja Pentti Kemppainen kirjoitti omiin kokemuksiinsa perustuvan Lähtö tuli –kirjan. Ohjelmassa puhuvat myös Napakymppi-mies Kari Salmelainen, professori Juhani Ilmarinen Työterveyslaitokselta ja entinen Kummeli-mies Olli Keskinen, jonka nykyiään toimii työyhteisökonsulttina Trainers´ Housessa.

Ohjelma-arkisto 2005

Syksyn viimeisessä Voimalassa puhutaan ajan hengestä, vaikenemisen kultuurista ja muutosvoimista.
tiistai 13.11.2005 Tv1 19.10

Keskustelemassa kirjailijat Elina Hirvonen ja Risto Oikarinen, professori Pekka Aula, tutkija Jakke Holvas, MDC RISC International Oy:n tj. Ilkka Halava.
Uusinta la 17.11. klo 11.05.

Valoa Suomen lapsille.
tiistai 29.11.2005 TV1 19.10

Kyläkoulujen ja hyvän elämän puolesta puhuvat näyttelijät Kai Lehtinen ja Antti Virmavirta, Valo-elokuvan ohjaaja Kaija Juurikkala ja Luontosopimus-esityksen tekijät Jari Hietanen ja Ella Keranto.
Uusinta la 3.12. klo 11.05.

Elämän käännekohdat.
tiistai 22.11.2005 TV1 19.10

Harri Larjoston Kosketus-valokuvanäyttely kuvaa ihmisiä heidän elämänsä käännekohdissa. Nanny Kaunisto, 94, lahjoitti 35 Helene Schjerfbeckin maalausta Ateneumiin.
Keskustelijoina Nanny Kaunisto, kuvataiteilija Harri Larjosto, kuraattori Kaj Martin, toiminnan joht. Eeva Pirkkala ja valosuunnittelija Juha Westman.
Uusinta la 26.11. klo 11.05.

Elämää ulkonäkövaltiossa: rumat kyykkyyn.
tiistai 14.11.2005 TV1 19.10

Kauneudesta, vallasta ja ulkonäköpaineista keskustelevat kansanedustaja Kirsi Ojansuu, vaatesuunnittelija Kalle Kuusela, valokuvaaja Kari Soinio, mediatutkija Liina Puustinen ja kulttuurihistorijoitsija Anu Korhonen.
Uusinta la 19.11.klo 11.05.

Heikko esitys. Jyväskylän kaupunginteatteri teki menestysnäytelmän siitä, miten häpeä ja epäonnistumisen pelko pilaavat työilmapiirin.
tiistai 08.11.2005 TV1 19.10

Mukana näytelmäkirjailija Anna Krogerus, ohjaaja Irene Aho, teatterijohtaja Aila Lavaste ja näyttelijät Minna Aro, Marjaana Kuusniemi, Sanna Hietala, Antti Niskanen ja Mikko Pörhölä.
Uusinta TV1 la. 12.11. klo 11.05.

Nightwishin opetus. Miten kohdata menestys, intohimot ja raaka duuni työyhteisössä?
tiistai 01.10.2005 Tv1 19.10

Rock-maailman lainalaisuuksista puhuvat Maarit Hurmerinta, Sipe Santapukki, Juhani Merimaa, tutkimusjohtaja Pauli Juuti ja toimittaja Pasi Kostiainen.
Uusinta la 5.11. klo 11.05.

Uskosta, epäilystä ja järjestä.
tiistai 25.10.2005 Tv1 19.10

Uskosta, epäilystä ja järjestä puhuvat Sydänmaa-näytelmän kirjoittaja Ari-Pekka Lahti, Arka ja ahdas ismi -kirjan kirjoittaja Pekka Virkamäki, Uuden Testamentin eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski ja Jumalan pimeys-kirjan tekijä Tero Liukkonen.
Uusinta la 29.10 klo 11.05.

Pelastaako Intian viisaus lännen tuholta?
tiistai 17.10.2005 TV1 19.10

Aiheena Risto Isomäen ekologinen trilleri Sarasvatin hiekkaa ja indologi Asko Parpolan Intia-suurteos. Mukana myös kulttuuriantropologi Tapio Tamminen ja Intian kävijä, säveltäjä Eero Hämeenniemi.

Alkoholia naisille. Ovatko kännäävät mummot, drinksu-riippuvaiset uranaiset pussikalja-pissikset ihan ok?
tiistai 11.10.2005 TV1 19.10

Mukana näyttelijät Pirkko Hämäläinen, Leena Uotila, ohjaaja Taru Mäkelä, tutkijat Marja Holmila ja Hanna Kuusi Myllyhoitoyhdistyksen projektipäällikkö Hannele Nykänen sekä teologi Kati-Pupita Mattila.
Uusinta la 15.10.klo 11.05.

Lappu kaulassa Ruotsiin. Äideistä parhain-elokuva paljastaa sotalapsen hädän.
tiistai 04.10.2005 TV1 19.10

Mukana ohjaaja Klaus Härö, kirjailija Heikki Hietamies, kuvanveistäjä Anna Jäämeri-Ruusuvuori ja historian professori Henrik Meinander.
Uusinta la 8.10. 11.05.

Ryhmäteatteri teki menestysnäytelmän miesten tunne-elämästä.
tiistai 27.09.2005 TV1 19.10

Mukana ohjaaja Mika Myllyaho, käsikirjoittaja Veli-Pekka Hänninen, ohjaaja Veikko Aaltonen, dramaturgi Outi Nyytäjä ja tuottaja Lasse Saarinen.
Uusinta lauantai 1.10 klo 11.05.

Esikoiskirjailijana maailmankartalle. Syksyn uudet kirjailijat kertovat kokemuksistaan. Mukana Tiina Raudaskoski, Martti Linna, Anja Erämaja ja Katja Kettu.
tiistai 20.09.2005 Tv1 19.10

Uusinta lauantai 24.9. klo 11.05.

Ohjaaja Raija-Sinikka Rantala kirjoitti syksyn puheenvuoron, irtisanotun näyttelijän kauhutarinan, ajankohtainen filosofi Jukka Hankamäki suomii työelämän hurskastelevaa kurjuutta ja näyttelijä Jari Nissinen tuo ensi-iltaan narsisimiin sairastuneen liikem
tiistai 06.08.2005 TV1 19.20

Kun aikuisilla menee päin mäntyä, niin lapset maksavat laskun.
tiistai 30.08.2005 TV1 19.20

Petri Kotwican elokuva Koti-ikävä kertoo siitä, miten nuoren ihmisen mieli voi hajota. Keskustemassa Petri Kotwica, näyttelijä Tarja Heinula, nuorisopsykiatrian prof. Mauri Marttunen ja seksuaaliteapeutti Heidi Valasti.

Taiteilija ja elämäntyö.
tiistai 17.05.2005 TV1 19.30

Vieraina näyttelijä Kristiina Elstelä, säveltäjä Aulis Sallinen ja kirjailija Eric-Emmanuel Schmitt.

Ovatko Anna ja Runotyttö Emilia jokaisen suomalaisnaisen salaísia esikuvia?
tiistai 10.05.2005 Tv1 19.10

Voimala 10.5. klo 19.10
Mukana Selja-kirjojen äiti Rauha S. Virtanen ja kirjailijat Anniina Holmberg ja Anna Maria Mäki sekä Prinssi Edwardin saarelta kotoisin oleva Mary McDonald-Rissanen.
UUSINTA LA 14.5. KLO 11.05.

Apua, parisuhde meni taas pieleen!Löytyyko pelastus, rakkausvalmennuksesta, terapiasta vai uudesta ihastuksesta?
tiistai 03.05.2005 TV1 19.10

Vastaamassa Parisuhdepäiväkirjan kirjoittajat näyttelijä Antti Reini ja toimittaja Jukka Lyytinen, psykologi Tuija Matikka, rakkausvalmentaja Sari Norkola.

UUSINTA 7.5. klo 11.05

Miksi yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut pelkäksi lörpöttelyksi?
tiistai 26.04.2005 TV1 19.10

Mukana Katso-lehden päätoimittaja Joni Soila,
fil.lis. Päivi Lipponen, YTT Pertti Julkunen, Kulttuurivihkojen toimituspäällikkö Ari Lahdenmäki ja päätoimittaja Marja Aarnipuro.

Tervetuloa elämänmuutos!
tiistai 19.04.2005 Tv1 19.10

Markkinointiassistentti Leena-Maija Leeve, logoterapeutti Ulla Kettunen sekä Pirjo-Liisa ja Dirk Muller Turun Nousevan Auringon keskuksesta kertovat, miksi he hyppäsivät pois työelämän oravanpyörästä ja mitä siitä seurasi.

Onko rakkaus mielenhäiriö, polku paratiisiin vai taas uusi muija?
tiistai 12.04.2005 TV1 19.10

Keskustelemassa professori Tarmo Kunnas, tutkija Eva Maria Korsisaari, kirjailija Hannu Mäkelä ja professori Kaarina Määttä. Mukanan myös kirologi Vieno Puustjärvi.
Uusinta la 16.4. klo 11.05.

Miksi naisten on vaikea puhua viinasta rehellisesti?
tiistai 29.03.2005 TV1 19.10

Mukana Raija Lindberg ja Saata Ketolainen Hoitokoti Tuhkimosta, perheterapeutti Heidi Härkönen Tampereen Myllyhoitokeskuksesta ja tiedottaja Tiina Ahokas.

Missä asut avioerolapsi? Miten selviät uusperheen vaativasta tunnetaloudesta?
tiistai 22.03.2005 TV1 19.10

Mukana eroseminaarikouluttaja Kari Kiianmaa, uusperheneuvoja Hillevi Suutala, Äitipuolen käsikirjan tekijä Maija Rauha, psykologi Virpi Lahtiharju ja suunnittelija Heikki Koiso-Kanttila.

Miksi homot ovat muotia televisiossa?
tiistai 15.03.2005 TV1 19.10

Keskustelemassa tv-toimittaja Mikko Silvennoinen, Z-lehden päätoimittaja Sari Virtanen, koreografi Tuomo Railo, tutkija Juha-Heikki Tihinen ja Sillä silmällä-ohjelman stailaaja Mikael Hytönen.
Uusinta TV1 la 19.3. klo 11.05

Löytyykö parempi elämä kyljyksistä, valoravinnosta, vehnänorasmehusta vai proteiinipirtelöstä?
tiistai 08.03.2005 Tv1 19.10

Ruokakeskustelussa mukana hiilariekspertit lääkäri Ilkka Salmenkaita ja fyysikko Leena-Sisko Johansson, tekniikan lisenssiaatti, suolistoasiantuntija Paula Heinonen, toimittaja Juhapekka Tukiainen ja valoravintoon siirtyneet Helena Veräjänkorva ja Matti Sornikivi.

Elämää syövän kanssa. Kuka tukee syöpää sairastuneen lähimmäistä?
tiistai 01.03.2005 TV1 19,10

Mukana Saara-Maria ja Pertti Paakkinen, Jyrki Söderman, syöpätautien erikoislääkäri Päivi Hietanen ja syöpäsairaanhoitaja Leila Nuikki.

Kauneutta, pelkoa ja minän rakentamista.
tiistai 22.02.2005 TV1 19.10

Naisnäyttelijän työstä tänään ja eilen puhuvat Seela Sella, Mari Rantasila, Sanna Majuri ja Elsa Saisio.
Uusinta lauantai 26.2.klo 11.00.

Eläville ja kuolleille on uusi kotimainen elokuva, joka kertoo lapsensa menettäneestä perheestä.
tiistai 15.02.2005 Tv1 19.10

Keskustelussa mukana ohjaajat Kari Paljakka ja Pirjo Honkasalo, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja pastori Hilkka Olkinuora.

Saame-rapia, pätkätyöläisjumppaa ja Multimediakonsulttien toimistorockia. Kaksi-kolmekymppiset virittelvät vastarannan verkostoja riistoyhteiskunnalle.
tiistai 08.02.2005 TV1 19,10

Mukana Multimediakonsultit, tutkija Jukka Peltokoski, opiskelija Anna-Reetta Korhonen ja saame-räppäri Amoc.

Saksalaisena Suomessa, islam-asiaa ja ajankohtainen kirja alkoholistin lähimmäisestä.
tiistai 01.02.2005 TV1 19.10

Vieraana kirjailijat Roman Schatz ja Tuulikki Valkonen sekä islam-tutkijat Kristiina Kouros ja Tuula Sakaranaho.
Uusinta la. 5.2. klo 11.00 TV1.

Mies ja kitara.
tiistai 25.01.2005 Tv1 19.10

Dave Lindholm, Hasse Walli ja Jartse Tuominen kertovat elämästä kitaran kanssa.

Pitääkö pomon itkeä?
tiistai 18.01.2005 Tv1 19.10

Työpaikan tunnetaloudesta ja työpaikkakiusaamisesta keskustelevat Suomen mielenterveysseuran toim.joht. Pirkko Lahti, psykoterapeutti Mikael Saarinen, tutkija Jukka-Pekka Puro ja professori Juha Risteli.

Voimala-remix 2004 ja vuoden 2005 ensimmäinen kotimainen elokuva Paha maa.
tiistai 11.01.2005 TV1 19.10

Mukana ohjaaja Aku Louhimies, näyttelijä Petteri Summanen ja historian professori Juha Sihvola.

Ohjelma-arkisto 2004

Ole reilusti ujo, älä piiloudu ilkeyteen!
maanantai 13.12.2004 TV1 19.10

Mukana ujoustutkija Juhani Mattila, ilkeystutkija Pirkko Muikku-Werner, Finlandia-voittaja Helena Sinervo ja HS:n kirjallisuuspalkinnon voittaja Sanna Karlström.

Kuvataiteilija Henry Wuorila-Stenberg ja näyttelijä Oskari Katajisto puhuvat taiteesta, elämästä ja ahdistuksesta.
Ma 29.11.2004 TV1 19.10

Kuvataiteilija Henry Wuorila-Stenberg ja näyttelijä Oskari Katajisto puhuvat taiteesta, elämästä ja ahdistuksesta. Mukana myös psykoanalyytikko Jorma Myllärniemi ja buddhalaisen meditaation opettaja Dharmachari Sarvamitra.

Sinä hoidit minua, minä hoidan sinua
Ma 22.11.2004 TV1 19.10

Näyttelijä Risto Autio ja professori Pertti Koistinen kertovat kokemuksistaan omaishoitajana. Mukana myös hoitokodin johtaja Taina Semi sekä lähihoitajaksi kouluttautuva ohjaaja Tarja Tallqvist.

Lisää rahaa ja äkkiä!
maanantai 15.11.2004 TV 1 19.10

Lisää rahaa ja äkkiä! Mainosmaailman hypestä, it-kuplista ja 20 miljoonan euron Riot-bileistä keskustelevat John Hakalax, Kim Weckström, Herra Ylppö, Hannu Konttinen ja Jenny Huttunen.

800km kävellen. Mikä innoittaa nykyajan pyhiinvaeltajia?
maanantai 08.11.2004 Tv1 19.10

Mukana Santiago de Compostelan vaeltajat näyttelijä Juhani Niemelä, kirjallisuudentutkija Susanna Linna, kirkkoherra Kalle Elonheimo ja Ranskan läpi kävellyt tutkimuspäällikkö Timo Tuomi.

Pääosassa lehmä: onko hän navetan filosofi, maito-orja vai maatalousnäyttelyn kaunotar?
maanantai 01.11.2004 Tv1 20.00

Keskustelemassa tohtori Juha Kantanen, tietokirjailija Mirja Tervo, tutkija Laura Hänninen, valokuvaaja Tiina Tahvonen ja runoilija Eeva Heilala.

Nainen, ulkonäkö ja ura.
maanantai 25.10.2004 Tv1 19.10

Keskustelemassa pankinjohtaja Sinikka Salo, toimittaja Maria Guzenina, tutkija Kaisa Kauppinen ja entinen naistutimuksen professori Kaarina Kailo.

Suomen kansa apinan raivolla paviaanien puolesta.
maanantai 18.10.2004 Teema 19.10

Mukana Korkeasaaren johtaja Seppo Turunen, paviaanien hoitaja Merja Wahlroos, toimittaja Erkki Kauhanen, psykoterpeutti Marja-Leena Yrjölä ja filosofi Elisa Aaltola.

Tupakoitsija, oletko haiseva luuseri vai tyylikäs nautiskelija?
maananatai 04.10.2004 Tv1 19.10

Savuttomasta Suomesta keskustelevat
arkkiatri Risto Pelkonen, siviilioikeuden professori Erkki Aurejärvi, asianajaja Matti Wuori ja farmasian tohtori Kirsi Pietilä.

Joogaa, voimaeläimiä ja parantavia käsiä.
maanantai 27.09.2004 Tv1 19.10

Mukana rosenterapeutti Maija Frauenknecht, joogaopettaja Kylli Kukk, reikihoitja Kari Paulus ja diplomi-insinööri Keijo Väänänen.

Paljastaako Da Vinci-koodi perimmäisen totuuden kristinuskon historiasta vai onko se vain kehno jenkkidekkari?
maanantai 20.09.2004 Tv1 19.10

Mukana prof. Lea Rojola, dosentti Antti Marjanen, tutkija Elina Vuola ja toimittaja Kaisa Raittila.

Miksi esikoiskirjailija Johan Schmidt jätti Nokian ja miksi Aikuisia ja lapsia-uutuuselokuvan Antero pelkää perhe-elämää?
maanantai 13.09.2004 Tv1 19.10

Kolme-nelikymppisistä miehistä puhuvat näyttelijä Kari-Pekka Toivonen, elokuvaohjaaja,kirjailija Simo Halinen ja käsikirjoittaja Pekko Pesonen ja Johan Schmidt.

Isää etsimässä. Mukana jalkaväenkenraali K.A. Tapolan pojantytär Päivi Tapola, Isä-kirjan toimittaja Jani Kolehmainen, taiteilija Harri Kivi ja isäsästään Taikasormus-kirjan kirjoittanut Pirjo Manninen.
maanantai 06.09.2004 Tv1 19.10

Mitä yhteistä on taistolaistraumasta kirjoittaneella, puhelinmyyjällä, papilla ja raaistuvan työelämän tutkijalla? Mukana kirjailija Raija Oranen, pastori Antti Kylliäinen, professori Juha Siltala ja suoramyyjä Antti Pyrhönen.
maanantai 30.08.2004 Tv1 19.10

Vanhuus on mahdollisuus. Miksi vanhuudella ja viisaudella ei ole käyttöä Suomessa? Voiko dementian ja depression torjua lapsuuden traumojen käsittelyllä?
maanantai 24.05.2004 TV1 19.10

Mukana valokuvaaja Natalia Baer, esikoisrunoilija Kyllikki Martinpuro, kouluttaja Alli Kantola, Senioripysäkin aktivisti Pekka Virtanen, johtava psykiatri Tuula Saarela.

Kissantappoa, terrorismia, tositv:tä ja vankien kidutusta.
maanantai 17.05.2004 Tv1 19.10

Mukana ministeri Tanja Karpela, taiteilija Teemu Mäki, räppäri Steen 1, Robinson-voittaja Marjaana Valkeinen, kirjailija Helinä Siikala ja filosofi Jussi Kotkavirta.

Onko teatteri villiä ja vapaata rakkautta vai kylmää liiketaloutta? Kenellä on parhaat sisällöt?
maanantai 19.04.2004 TV1 19.10

Vastaamassa Koko-teatterin Anna Veijalainen, Lilla Teaternin eronnut johtaja Laura Jäntti, Valtimonteatterin Hanna Kirjavainen, Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Antti Majanlahti, Teatteri Vanha Jukon Jari Juutilainen.

Kuka varastaa aikasi?
maanantai 12.04.2004 TV1 19.10

Ajan ja elämänhallinnasta keskustelevat ex-kaupunginjohtaja Erkki Rantala, kouluttaja Helena Ahonen ja Aikanyrjähdys-tutkimuksen tekijä, sosiologi Timo Anttila.

Oliko Jeesus Jumalan poika, joogi vain hyvä ihminen?
maanantai 05.04.2004 Tv1 19.10

Keskustelussa mm. Eija-Riitta Korhola, psykoanalyytikko Matti Hyrck, kirjailija Jukka Pakkanen, ohjaaja Jari Halonen, eksegetiikan dosentti Ismo Dunderberg ja toisiajattelija Seppo Heinola.

Oletko kiltteydestä kipeä ? Jees-miehet ja jees-naiset, opetelkaa sanomaan ei.
maanantai 29.03.2004 TV1 19.10

Mukana kuvataiteilija Reino Laitasalo,kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara ja kirjailijat Hanna Hauru ja Jukka Jalkanen.

Elämää luostarissa ja rahtilaivassa.
maanantai 22.03.2004 Tv1 19.10

Kahden naisen, sisar Benedictan,83v. ja kääntäjä Kyllikki Villan, 80v. ihmeelliset seikkailut.

Miten Heikki Ahoniuksen maailma muuttui keväällä 2004?
maanatai 15.03.2004 Tv1 19.10

Kuolemasta ja sen kohtaamisesta keskustelevat Heikki Ahoniuksen lisäksi emeritusprofessori Marita Paunonen-Ilmonen, lääkäri Christel Pakarinen, FT Leo Näreaho ja rajakokemuksen kohdannut Merja Niemi.

Miksi kirjailija Raija Siekkisen kuolema aiheutti huonon omantunnon?
maanantai 08.03.2004 Tv1 19.10

Miksi kirjailija Raija Siekkisen kuolema aiheutti huonon omantunnon? Ajankohtaisessa kirjallisuuskeskustelussa mukana
kirjailijat Marianne Backlén, Torsti Lehtinen, kriitikko Pia Ingström, Helsingin Sanomain kulttuuritoimituksen esimies Heikki Hellman, kustantaja Ville Hytönen ja kustannustoimittaja Kirsi Koskelin.

Haluaisitko elää kolmekymppisen miehen elämää?
maananatai 01.03.2003 Tv1 19.10

Fotofinlandia-voittaja, valokuvaaja Jari Silomäki, runoilija-kokki Heikki Niska, Turun Romantiikka-miehet ja kuvataiteilijat Jaakko Rustanius ja Jouni Partanen kohtaavat.

Miksi opettajaa ahdistaa?
maanantai 23.02.2004 TV1 19.10

Mukana amismaikka Minna Vakkuri, reksi Antti-Pekka Ihalainen, äikänope-kirjailija Riku Korhonen ja tohtorit Olli Luukkainen ja Marjo Vuorikoski.

Mies, vaimo ja toinen nainen. Onko pitkä rakkaus mahdotonta?
maanantai 16.02.2004 TV1 19.10

Keskustelemassa kirjailija Sesse Koivisto, ohjaajat Eija-Elina Bergholm ja Maarit Pyökäri sekä näyttelijät Soila Komi ja Tiina Weckström.

Syöpä-paita päälle ja baanalle! Voiko pelottavasta syövästä tehdä arkisen?
maanantai 09.02.2004 TV1 19.10

Mukana mainostoimisto Bob Helsingin toim.joht. Marko Parkkinen, Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio, ylilääkäri Matti Rautalahti, syöpään sairastuneet Kati Ståhlberg ja Anna Miettinen.

Miten puhua kansalle Jumalasta?
maanantai 02.02.2004 Tv1 19.10

Mukana muusikko Jaakko Löytty, pastori Antti Kylliäinen, evankelista Kalevi Lehtinen, teologian tohtori Terho Pursiainen, Nokia herätyksen Riku Rinne.

Miksi töissä on niin kamalaa?
maanantai 23.01.2004 Tv1 19.10

Voimala 23.1. klo 19.10

Keskustelijoina, Helsingin Kaupunginteatterista irtisanoutunut näyttelijä Antti Aro, Hämeenlinnan kaupunginteatterista lähtevä johtaja Snoopi Siren, näyttelijät Birgitta Putkonen, Ilkka Heiskanen, Sari Havas, Tarja Heinula ja työyhteisöasiantuntija Katriina Perkka-Jortikka.

Onko laihuus ihmisen kallein aarre? Miksi läski on synti,jota ei saa anteeksi?
maanantai 19.01.2004 Tv1 19.10

Keskustelemassa kirjailija Katri Manninen, Painonvartijoiden Riitta Rantanen, lihavuustutkija Hannele Harjunen, terveystutkija Stiina Hänninen, opiskelija Anu Hämäläinen ja professori Pertti Mustajoki.

Tänään ollaan koukussa urheiluun, perunalastuihin tai seksiin. Onko Levottomat 3 laskelmoitua viihdettä vai raaka totuus ajastamme?
maanantai 12.01.2004 TV1 19.10

Mukana runoilija Tomi Kontio, filosofi Maija-Riitta Ollila, näyttelijä Mi Grönlund, seksiterapeutti Selja Mansnerus ja ohjaaja Minna Virtanen.

Ohjelma-arkisto 2003

Isä, puhu minulle!
lauantai 29.11.2003 TV1 22.25

Ohjaajat Markku Heikkinen ja Visa Koiso-Kanttila kertovat omissa dokumenttielokuvissaan isäsuhteestaan.

Sä joko olet rock, tai sitten sä et ole rock.
lauantai 21.11.2003 TV1 22.25

Paljastavatko Jore Marjaranta , Pekka Kuusisto, Jarkko Martikainen, AP Sarjanto ja Samuli Knuuti miten rock-uskottavuus saavutetaan ?

Mikä vei pianisti Antti Siiralan ja bassobaritoni Juha Uusitalon huipulle?
lauantai 15.11.2003 Tv1 22.25

Miksi Milla Viljamaa ja Johanna Juhola voittivat Piazzola-kilpailun Italiassa? Mukana myös huippumuusikoista väitellyt Pirre Pauliina Maijala.

Kosketa minut terveeksi! Jäättääkö hyvinvointivaltion kova laki toipilaan liian yksin.
lauantai 08.11.2003 Tv1 22.25

Mukana omaishoitaja Raisa Lardot, ylilääkäri Juhani Wickström, kuntoutustoiminnan päällikkö Hanna Svennevig.

Tee sitä, mitä oikeasti haluat!
lauantai 01.11.2003 TV1 22.25

Oman tien kulkijat J.K.Ihalainen, runoilija Sinikka Tirkkonen, kirjailija Jorma Ranivaara ja valokuvaaja Pekka Luukkola kertovat valinnoistaan.

Miksi tänään taas uskalletaan puhua uskosta ja Jumalasta? Ohjelman uusinta pe 31.10. klo 14.00
lauantai 25.10.2003 TV1 22.25

Keskustelemassa sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola sekä maailmanmatkaaja, esikoiskirjailija Liisa Cay Pasila.

Uskosta ja Jumalasta saa taas puhua. Sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola ja idän kulkija Liisa Cay Pasila kertovat omasta hengen tiestään.
lauantai 25.10.2003 TV1 22.25

Riisu vaatteet, laula pieleen, häpeä tyhmyyttäsi! Miksi TV yllyttää törkeään vahingoniloon?
lauantai 18.10.2003 Tv1 22.25

Keskustelemassa Jaajo Linnonmaa, tuottaja Sasu Norhomaa, toimitusjohtaja Caspar Berntzen, lastenlääkäri Elina Hermanson, häpeätutkija Ben Malinen ja Taavi Kassila.

Nyt puhuvat miehet. Avioerojen vaiettu miesnäkökulma. Mukana Irtiottoja-sarjan käsikirjoittajat-näyttelijät Mikko Kouki ja Paavo Westerberg, pastori Haka Kekäläinen, esikoiskirjailija Jukka Jalkanen ja perheterapeutti Hannu Säävälä.
lauantai 11.10.2003 TV1 22.25

Onko peruna ja leipä vaarallista ravintoa?
La 04.09.2003 TV 1 22.25

Oikein syömisen hysteria leviää. Mukana Karita Tuomola, lääkärit Antti Heikkilä ja Aila Rissanen, ravitsemustutkija Patrik Borg ja Leipätiedotus ry:n toim.joht. Ulla Rauramo.

Ahistaako?
La 27.09.2003 TV 1 22.25

Ahistaako – juoksetko itsesi hengiltä vai nautiskeletko itsesi kuoliaaksi? Mukana alamäkijuoksijat Miko Kivinen ja Milko Lehto, hitauden mestari Jarmo Saarikko ja näyttelijät Helena Kallio ja Tiina Karvinen.

Tapaus Päivi Lipponen
La 20.09.2003 TV 1 22.25

Tapaus Päivi Lipponen: saako nuori nainen rakastua vanhempaan mieheen, hoitaa lapset ja käydä töissä?
Mukana Päivi Lipponen, runoilija Tuija Välipakka, perheen sukupuun tutkija Kirsti Ijäs ja toim.joht. Tarja Jussila

Miksi virolaiset naiset eivät pukeudu mataliin kenkiin ja tuulipukuun?
La 13.09.2003 1 22.30

Sofi Oksasen esikoisromaani Stalinin lehmät kertoo Suomesta, Virosta ja naiseudesta. Sitä kommentoivat virolaisnaiset Iivi Masso, Reet Nurmi ja Anu Saagim.

Mikä on suosion hinta?
La 06.09.2003 1 22.30

Marjatta Leppänen meets Emma Salokoski, featuring runoilija Arno Kotro.

Miksi herkät pojat lyövät ja juovat viinaa?
lauantai 30.08.2003 TV1 22.25

Helmiä ja sikoja –elokuva kertoo Joensuun jätkien tarinan. Mukana mm. ohjaaja Perttu Leppä, kansanedustaja Päivi Räsänen, Miehen aika -projektin Samuli Koiso-Kanttila, kehittävä sosiaalityöntekijä Alpo Heikkinen ja Prometheus-aktiivi Veikko Eranti.

Miten koulukiusatusta sokeasta tytöstä tuli laulaja ja miksi stand up-koomikko Hyde Hyytiäinen tekee pilaa vammaisuudestaan?
lauantai 10.05.2003 TV1 22.25

Keskustelemassa laulaja Iiris Brocke, kuvataiteilija Olli-Pekka Lehtinen, koomikko Hyde Hyytiäinen ja opiskelija Riikka Hänninen.

Kuinka valta pukee naista, vai pitääkö naisen pukeutua valtaa varten?
lauantai 03.05.2003 TV1 22.25

Vastaamassa ex-kansanedustaja Pirjo-Riitta Antvuori, ex-päätoimittaja Marika Burton, Eurokangas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kaija Ward ja AD Anu Igoni.

Paranna itsesi: naura, itke ja laula!
lauantai 26.04.2003 TV1 22.25

Mukana naurukouluttaja-isä Vesa Karvinen, näyttelijä-tytär Tiina Karvinen, laulaja Pia Skibdahl ja itkukouluttaja Raija Mäkelä-Eskola.

Ovatko tohtorit lahja Suomen tieteelle vai onko väitöskirjan vääntäminen tolkuton egotrippi?
lauantai 12.04.2003 Tv1 22.25

Mukana FT, taidehistorijoitsija Anna Kortelainen, YT,Stakesin tutkija Heikki Hiilamo, FT,taiteilija Riitta Nelimarkka, kohta tohtorintutkinnon suorittava kuoronjohtaja Matti Hyökki ja Tampereen yliopiston rehtori Jorma Sipilä.

Miksi nykyihmisen tärkein pääoma on hänen vartalonsa ?
lauantai 05.04.2003 Tv1 22.25

Liikunnan pakosta ja hurmasta
kertovat näyttelijä Lena Meriläinen, Ft. Helena Hallenberg, fittness-tutkija Vesa Lipponen,
budolajien-opettaja Tiina Saukkonen ja liikunnanohjaaja Minna Pitkänen.

Viisitoista vuotta elämää paksussa papin puvussa.
lauantai 29.03.2003 TV1 22.25

Naispapin arkea ja juhlaa pohtivat Mirja Vuoristo, Liisa Järvinen, Suvi Laaksonen ja Talvikki Mattila.

Onko työ hulluus, joka vie mennessään?
lauantai 08.03.2002 Tv1 22.25

Mukana näyttelijä Martti Suosalo, kirjailija Eero Riikonen, lentopalloilija Jouni Parkkali, filosofi Jussi Vähänmäki, kuvataiteilija Pekka Luhta.

Onko kotimainen kirjallisuus pelkkää putkaivorealismia?
lauantai 22.02.2003 Tv1 22.25

Mukana professori Mervi Kantokorpi, runoilija Joni Pyysalo, kirjallisuudentutkija Harri Veivo, kirjailijat Outi Hassinen ja Outi Alm.

Rakkauden vaihtotalous eli miksi naapuripöydässä istuu aina se vähän ihanampi poka?
lauantai 22.03.2003 TV1 22.25

Mukana keskustelemassa esikoiskirjailija Arno Kotro, toimittaja Pirkko Arstila, terapeutti Lari Junkkari, Parisuhteen keittokirjan kirjoittaja Katja Furman ja kirjailija Leena Mäkijärvi.

Yhteiskunnallisen elokuvan uusi nousu. Miten siivooja-Eilasta tuli oman elämänsä sankari.
lauantai 15.03.2003 TV1 22.25

Jarmo Lampelan uudesta elokuvasta keskustelevat näyttelijä Sari Mällinen, ex-siivooja Pirjo Kiiski, Engel-yhtymän toimitusjohtaja Ilkka Rantasalo, professori Klaus Helkama ja toimittaja Eriikka Käyhkö.

Onko köyhän elämä kivempaa kuin rikkaan?
lauantai 01.03.2003 TV1 22.25

Nousukausi-leffan levyraadissa muusikot Marjo Leinonen ja Tumppi Varonen, näytelimäkirjailija Sami Keski-Vähälä, köyhyystutkija Jouko Karjalainen ja asunnoton Jorma Korhonen.

Voiko mielen harjoittaminen muuttaa maailmaa?
lauantai 15.02.2003 TV1 22.25

Mukana Tiibet-tutkija Maija Butters, it-meditoija Jaakko Muhonen, veda-arkkitehti Wojtek Skalski, fenomenologi Juha Himanka, japanilainen energiahoitaja Leena Ylönen ja Teräsrakenne Oy:n toimitusjohtaja Martti Karimies.

Onko seksi urheilua, hyvää viihdettä vai rakkautta?
lauantai 07.02.2003 TV1 22.25

Keskustelemassa kirjailija Outi Alanne, filosofi Timo Airaksinen, seksuaaliterapeutti Anu Suomela, Yazka ja tantraseksin harjoittajat.

Miksi Laila ja Venny kiinnostavat kaikkia?
lauantai 01.02.2003 TV1 22.25

Keskustelussa mukana Milana Misic, ohjaaja Jari Halonen, ohjaaja Pekka Ruohoranta, historian dosentti Irma Sulkunen, dramaturgi Seppo Parkkinen, professori Hannu Salmi ja näyttelijä Minna Pirilä.

Miksi Satu ja Johanna menettivät lapsensa?
Lauantai 25.01.2003 TV 1 22:30

Sosiaalivaltion oikeuskäytäntö
voi tehdä huostaanotosta järkyttävän tragedian.
Keskustelemassa Satu ja Mika Manninen, Johanna ja Janika Regelin, lastenpsykiatri Gustav Amnell, varatuomari Leeni Knuuti ja sosiaalityöntekijä Kari Matela.